hae mukaan oma kapua nepal -tiimiin!

Kapua edistää globaalia oikeudenmukaisuutta ja vie sinut hyvää tekevälle seikkailulle Nepaliin. Kampanja kerää varoja kuulo- ja näkövammaisten lasten terveyden ja koulunkäynnin edistämiseksi Nepalissa. Tiimin vapaaehtoiset tutustuvat Katmandussa hankkeisiin, joita keräysvaroilla tuetaan ja vaeltavat Tamang Heritage Trailin, joka vie kapuajat 2600 metrin korkeuteen. Haku tiimiin on nyt auki.

Oma Kapua -tiimiin haetaan vapaaehtoisia maailman muuttajia, jotka ovat valmiit tempaisemaan hyvän asian puolesta. Osallistujat keräävät varoja vammaisten lasten terveyden ja koulunkäynnin edistämiseksi Nepalissa. Maaliskuussa 2024 tiimi matkaa Nepaliin tutustumaan kohteisiin, joita keräysvaroilla tuetaan ja vaeltaa Tamang Heritage Trailin. Oma Kapua Nepal -hankkeen kumppani on Lääkärin sosiaalinen vastuu ry.

Vammaisten lasten oikeuksia ei tunnisteta hyvin Nepalissa, minkä vuoksi vammaiset lapset jäävät useasti koulun ulkopuolelle ja ovat täten syrjäytymisvaarassa. Vammaisuuteen liittyy vahva stigma ja häpeä, jonka vuoksi perheet eivät hakeudu vammaisten lastensa kanssa terveyspalveluiden piiriin. Nepalissa lasten kuuloa tai näköä ei seulota myöskään rutiinisti ja tietoisuus kuulon ja näön terveydestä on heikkoa. Erityisesti vammaiset tytöt ovat haavoittuvassa asemassa. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta näön ja kuulon terveydestä sekä edesauttaa kuulo- ja näkövammaisten 3-14-vuotiaiden lasten mahdollisuuksia koulunkäyntiin Baran ja Parsan maakunnissa Etelä-Nepalissa.

Vuodesta 2006 alkaen yli 300 vapaaehtoista kapuajaa on kerännyt jo yli miljoona euroa maailman köyhimpien maiden tukemiseksi ja matkannut 15 maassa tutustumassa varoilla toteutettaviin hankkeisiin sekä kiipeämässä vuorten huipuille.

Kuka voi hakea kapuajaksi?

Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisestä kiinnostuneet henkilöt. Aiempaa vuorivaelluskokemusta ei tarvita. Kapuajat keräävät varoja ja tiedottavat kampanjasta Suomessa. Minimikeräystavoite on 1200 euroa, mutta voit myös asettaa oman keräystavoitteen itse. Kapuajat saavat täyden tuen ja materiaalit varainhankintaan.

Osallistumiskulut

Osallistujat maksavat matka- ja muut osallistumisesta aiheutuvat kulut itse. Osallistumismaksu Oma Kapuaan on 220 euroa, joka sisältää:

– Kaksi tutustumis- ja koulutuspäivää ennen matkaa
– Materiaalit ja tuen varainhankintaan koko vuoden ajan
– Tuen oman kampanjan markkinointiin ja tiedotukseen
– Oman varainhankintasivun
– Kapua t-paidan
– Kapuan tuki ry:n vuoden jäsenyyden
– Henkilökohtaisen Konkarikapuajan tuen. Konkarit ovat aiemmin Kapuaan osallistuneita vapaaehtoisia, jotka toimivat vertaistukena uusille Kapuajille.

Matkaohjelma

TAMANG HERITAGE TRAIL

Tamangit edustavat yhtä Nepalin suurimmista etnisistä ryhmistä. Heidän juurensa johtavat Tiibetiin ja vielä tänäkin päivänä tiibetinbuddhalaisuus on vahvasti edustettuna heidän elämässään ja kulttuurissaan. Vaelluksemme vie meidät Tamangien maille Langtangin kansallispuistoon, joka on tunnettu upeista metsistään ja vuoristomaisemistaan. Vaelluksen aikana pääset tutustumaan tämän kiehtovan kansanryhmän tapoihin ja kyliin kun vaellamme viisi päivää asutettujen kylien läpi maailman isoimpien vuorten siimeksessä.

Lähde mukaan seikkailuun!

Päivä 1: Helsinki – Katmandu

Lennot Dohan/Istanbulin kautta Katmanduun, jossa yövymme Thamelin läheisyydessä.

Päivä 2: Katmandu (A)

Tutustuminen Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry:n tukemaan työhön Katmandulaakson alueella. Kuljetukset kohdevierailujen välillä.

Päivä 3: Katmandu – Syabru Besi (A)
Korkeus: 1440 metriä (Syabru Besi)
Matka: noin 7 tuntia autolla

Aikaisen aamiaisen jälkeen autokuljetus kohti pohjoista ja Syabru Besia. Ajoreitti kiipeää ulos Kathmandulaaksosta ja seurailee Langtangin kansallispuiston länsilaitaa. Ajomatka ei ole kilometreissä kovinkaan pitkä, mutta vaikeakulkuisen ja hienoilla maisemilla siunatun tien ajaminen vie arviolta 7 tuntia. Syabru Besi toimii aloituspaikkana niin Langtangin kansallispuistoon suuntautuvilla vaelluksilla, kuin Tamang Heritage Trailinkin poluille. Illalla aikaa ihmetellä ympäristöä pienessä vuoristokylässä.

Päivä 4: Syabru Besi – Ghatlang
Korkeus: 2320 metriä (Ghatlang)
Matka: noin 5 tuntia

Ensimmäinen vaelluspäivä alkaa edellisen yön majatalolta. Polku lähtee heti jyrkästi ylöspäin ja polku muuttuu pian kiviaskelmiksi noustessamme poispäin kylästä. Polun varren sinappi- ja tattariviljelmät ohitettuamme pysähdymme lounaalle Bahun Dunda Passiin (2100m). Tiibetinbuddhalaiset temppeli-/hautarakennelmat, Chortenit (Stupa) ja erilaisin ruokouksin kaiverretut mani-seinät värittävät upeaa vuoristomaisemaa Goljungin laaksossa. Ganeshin vuorimassiivi näkyy selkeällä kelillä hienosti ennen saapumista sympaattiseen Ghatlangin kylään. Päivän kävelyosuus kestää noin 5 tuntia. Kauniista kylästä löytyy mm. 100-vuotias Tamang luostari ja pyhä järvi, Parvati Kunda.

Päivä 5: Ghatlang – Tatopani
Korkeus: 2600 metriä (Tatopani)
Matka: noin 6 tuntia

Aamulla jatkamme matkaa ennen laskeutumista Trisuli-joen rantaan. Seuraamme jokea alati kapeutuvaan Bimthang Kholan laaksoon, jossa aloitamme nousun kiviportaita pitkin. Hyvällä onnella saamme nähdä Langtangin 7000-metrisen huipun ja Ganesh Himalin vuorimassiivin. Ylitämme Chilime-joen riippusiltaa pitkin ennen loppurutistusta Tatopanin kylään. Tatopani (kuuma vesi) nimestään huolimatta kylän lähteet kuivuivat vuoden 2015 massiivisen maanjäristyksen yhteydessä. Kuumien lähteiden kadottua kyläläiset ovatkin kääntäneet katseensa vaeltajien suuntaan ja moni kylän taloista tarjoaakin nykyisin majoituspalveluita.

Päivä 6: Tatopani – Thuman
Korkeus: 2340 metriä (Thuman)
Matka: noin 6 -7 tuntia

Aamiaisen jälkeen jatkamme matkaamme metsän halki läpi Brimdangin kunnes saavumme Nagthali Dandaan, joka on kuuluisa hienosta näkymistään Ganes Hinalille, Paldor Peakille sekä muille alueen isoille vuorille.

Syömme lounaan ja jatkamme iltapäivällä kohti Thumaniin, jossa yövymme.

Päivä 7: Thuman – Briddim
Korkeus: 2239 metriä (Briddim)
Matka: noin 6-7 tuntia

Aamulla jatkamme matkaa läpi alppiruusumetsän kunnes saasumme Dalphedin kylään. Täältä jatkamme Timurin kylään, joka on vanha kauppaväylä Tiibetiin. Syömme Timurissa lounaan ja jatkamme kohti Briddimin kylää, jossa yövymme.

Päivä 8: Briddim – Syabrubeshi
Korkeus: 1440 metriä (Briddim)
Matka: noin 4 tuntia

Aamulla vierailemme kylän budhalaisessa luostarissa ja tämän jälkeen lähdemme kohti Syabru Beshia, jonne polkumme johtaa metsien halki.

Päivä 9: SyabruBesi – Katmandu (I)
Matka: noin 7 tuntia autolla

Ajamme takaisin Kathmanduun, jossa pääsemme nauttimaan kaupungin antimista. Syömme yhteisen illallisen ja kertaamme vaelluksen kohokohtia.

Päivä 10: Katmandun kaupunkikierros (A)

Kaupunkikierroksella käydään katsomassa palatsiaukiota, sekä Pashupatinathin ja Boudhanathin temppeleitä. Kuljetus lentokentälle ja lennot Istanbulin/Dohan kautta Helsinkiin.

Matkan hinta: 2790€/hlö/2hh
Matkan ajankohta: Maaliskuu 2024. Tarkat matkapäivät sovitaan ryhmän kanssa.

Hintaan sisältyy:

  • Reittilennot veroineen economy-luokassa
  • Ohjelman mukaiset majoitukset
  • Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
  • Paikallisten oppaiden palvelut kohdemaassa
  • Kantajien palvelu vaelluksen aikana
  • Auton ja kuljettajan yhdeksi päiväksi
  • Aamiaiset Kathmandussa ja illallinen päivänä 9 (ateriat merkattu ohjelmaan koodeilla A=aamiainen, I = illallinen)

Hintaan ei sisälly:

  • Tipit (noin 7 euroa/päivä vaelluksella)
  • Ohjelmassa mainitsemattomat ateriat (noin 20-30 euroa/päivä)
  • Käsittelykulu 35 euroa
  • Tarvittavat vakuutukset

Ole mukana! Täytä alla oleva hakemus ja lähetä se meille 31.3.2023 mennessä.

Scroll to Top