Unelmasta todellisuuteen…
”Tänään olin linja-auton kyydissä. Minulla oli kiva päivä. Minustakin tulee linja-autonkuljettaja kun se on niin jännää. Olen Afrikassa ja täällä on kaikkia jännää ja outoa.” Jouni 9 v.
Nyt on hieman erilaiset ajatukset. Liikenne on hallittua kaaosta, enkä lähtisi tänne bussilla operoimaan. Autolla painetaan risteykseen risteävän liikenteen 3 + 3 kaistalle. Kaista kerralla keulaa eteenpäin autojen antaessa tilaa. Noin 15:sta autontööttäyksen jälkeen auto on saatu lommoitta läpi.
Kiva päivä; siinä komppaan tuota nuorempaa minää. Mutta tuo virke sisältää enemmän kuin on yössä aikaa kirjoittaa. Meidän ryhmä suuntasi aamulla vuorostamme etiopialaisen ruuan kokkauskurssille, Injera-leipää lisukkeineen. Opettajina ja ohjaajina meillä oli mm. sokeita, kuuroja ja vammautuneita naisia. Se tapa miten he huolehtivat ja huomioivat toisena oli käsittämätöntä. Lisäksi heidän tehtävänään oli siis opettaa kymmenelle ummikolle kokkausta, meidän silmissä, vaatimattomilla välineillä. En malta jo tässä vaiheessa olla mainitsematta että ateria oli ehdottomasti parempi kuin mitä olemme tähän mennessä ravintoloissa saaneet. Ryhmämme jaettiin neljään pienempään ryhmään ja jokaiselle oma vastuu alue. Meidän miniryhmällä sipulit, valkosipulit, potut, punajuuret, chilit yms kuorittuina / puhdistettuina ja pilkottuina löysivät tiensä kattiloihin erilaisten mausteiden marinoitaviksi. Jokainen pääsi myös itse paistamaan Injera-leipää. Keittiössä tarvittiin kokkien lisäksi myös vispaajaa. Metallisten kartioiden sisuksissa oleva hiili tarvitsee ilmaa hehkuakseen, jotta hiilien päällä makaava kattila olisi riittävän kuuma. Tähän tarvitaan vispaajaa! Pahvinpalasen tai muovikannen avulla heiluteltiin siis ilmaa hiillokseen päin. Voisi kuvitella sen olevan sopivaa laiskan miehen työtä. Nopeammin, nopeammin! Oli sanat mitkä kuulin useasti hiilloksen hiipuessa. Vieressä omalla hiilloksella työskentelevä 12-vuotias tyttö huiskutti minut vaivattomasti nurin.
Aterian jälkeenkään suomalainen, maailman kovin kahvinjuojakansa, ei tule täällä pettymään. Hiilloksella paahdetut pavut jauhettiin ja laitettiin pannuun muhimaan. Kuin pannukahvi nuotiolla vaelluspäivän päätteeksi… ei kaipaa lisukkeita. Mihin päättyy juhla-ateria? No tanssiin! Etiopialaista musiikkia telttakankaan alle pauhaamaan ja olkapäät liikkumaan! Kyllä, olkapäät. Etiopialaiset tanssivat olkapäillä. Pikakurssia ja menoksi. Esittelimme heille letkajenkan ja varmaan nyt he ymmärtävät meidän jäykät ylävartalomme Se hetkeen tarttuminen on heillä vielä veressä. Hetki on nyt tällä sekunnilla, minuutilla ja tunnilla. Eläkää ja mahdollistakaa se myös muille. Päivä kului nopeampaa kuin soisi. Pikainen visiitti Zoma-museossa päivän kääntyessä pimeyteen tuli tarpeeseen. Pieni keidas keskellä kaoottista kaupunkia rauhoitti pään kaiken touhuamisen ja pohtimisien jälkeen.
Jouni 49 v