Kapua 2024 Nepal

Tunnelmia Kapua-keväältä

Kevät on mennyt tosi nopeaa vauhtia ja tuntuu, että meidän huikeasta Heinola viikonlopustakin on ehtinyt kulua ja mooonta kuukautta. Kohta ollaankin varmaan jo matkalla kohti Katmanduta ja Anna Purnaa.

Odotan kyllä jo todella malttamattomana marraskuuta, jolloin meidän seikkailu Himalajalle, Anna Purna Circuitille alkaa. Ajatus matkasta ja sen merkityksestä on pitänyt minut liikkeellä ja motivoituneena alkuvuoden ajan. On uskomatonta ajatella, että kohta pääsen kokemaan jotain, mistä olen aina haaveillut. Tämä matka tulee olemaan jotakin, mitä kukaan ei voi viedä minulta pois.

Toki matkan tarkoitus ei ole vain omien unelmien ja haaveiden toteutus. Olen todella ylpeä myös siitä, että olen osa varainkeruukampanjaa, jossa keräämme varoja Nepalissa asuvien vammaisten henkilöiden, nuorten ja vähäosaisten tukemiseksi. Tämä tekee matkasta entistä merkityksellisemmän ja antaa sille syvemmän tarkoituksen. Matkamme alkupäivät keskittyykin näissä kohteissa vierailuun, jotta näemme konkreettisesti, mihin keräämämme apu menee. Tämä on varmasti silmiä avaavaa ja tunteita pintaan nostattava kokemus.

On myös ollut hienoa tutustua meidän Kapuajien porukkaan, kaikki ovat mielettömiä tyyppejä ja meille tulee yhdessä varmasti tosi hieno ja upea reissu. Kiva päästä jakamaan matka heidän kanssaan.

Keskiviikkona 27.3 meillä onkin taas etätapaaminen ja päästään jakamaan kokemuksia varainkeruusta ja sparraamaan sekä tsemppaamaan toisiamme. Tosi kiva päästä kuulemaan kaikkien kuulumisia :) Tavoitteet on korkealla ja hienoa työtä ollaan tehty jo tähän mennessä varainkeruun kanssa!

25.3.2024 jannina_osterjarvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top