Kapua 2019 Etiopia

Tarve ja halu auttamiseen

Kapuan sivuilla jo kerrotaan mihin varoja kerätään ja miten merkittäviä asioita niillä saadaan aikaan. Omassa blogissani kerron nyt avoimesti siitä, miten ja miksi minä olen tähän päätynyt. Kaikki lähti innostuksesta vuorivaellukseen, mutta nyt huomaankin että enemmän olen innostunut siitä että voin ja saan auttaa.

Elämä on joskus jänniä yhteensattumia ja jatkumoja asioista ja tapahtumista toiseen. Kapua-matkani katson alkaneeni rakastumisesta vuorivaelluksiin. Haaveeni alppimatkasta toteutui toukokuussa 2018 kun sain 50 v-syntymäpäivälahjaksi matkakassaan sen verran rahaa, että alppimatkani oli mahdollista toteuttaa. Huomasin, miten nautin ulkoilmasta, kävelystä, huikeista maisemista jne. se kaikki oli suurta nautintoa. Tämä on mun juttu!

Aika pian sen matkan jälkeen kuulin ensimmäisen kerran Kapuasta, ajatus kuulosti ensin minulle mahdottomalta sen hetkisen taloudellisen tilanteen ja omien henkisten voimavarojen takia. Siirsin ajatuksen syrjään. Syyskuussa toteutui ruskavaellus tunturissa ja taas vahvistui ajatus siitä, mitä haluan lomillani ja vapaa-ajallani tehdä.

Näistä hienoista reissuista huolimatta en voinut hyvin. Täytyy sanoa, etten tunnista enää tällä hetkellä sitä henkilöä, jonka ajatuksia muistelen nyt. Sen henkilön ajatuksia ja toimintaa ohjasi masennus, en minä. Vaikka elämässä tapahtui paljon hienojakin asioita, ne ei kantanut pidemmälle arkeen, vaan koin elämäni “merkityksettömäksi”, itseni jopa välillä “tarpeettomaksi ja mitättömäksi”, olin tylsistynyt jne. Lopulta sain puhuttua työterveystarkastuksen yhteydessä nämä asiat ulos ja siitä lähti jo toipumisprosessi. Minulle diagnosoitiin (jälleen) keskivaikea masennus. Luulin ja uskoin selviäväni yksin, tiedän kyllä mitä pitää tehdä, olenhan hyvinvoinnin ammattilainen ja käynyt masennusryhmässäkin ja on minulla työkaluja selviytyä. Mutta, ei, ne eivät riittäneet. Olen onnekas, että minulla on suurella ja lämpimällä sydämellä varustettuja ihmisiä ympärillä ja olen saanut apua ja tukea. Näistä merkittävin ehdottomasti oma työnantaja ja esimies sekä muutamat hyvät ystävät. Aloitin vastahakoisesti syksyllä (jälleen) lääkityksen ja enemmän kuin mielelläni terapian. Omat henkiset voimavarani alkoivat palautua, hyvät asiat ja onnistumiset seurasivat toisiaan omaan arkeen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyen. NYT uskalsin uneksia Kapuasta.

Mitä enemmän perehdyin Kapuaan ja puhuin siitä, sitä enemmän se alkoi tuntua omalta jutulta. Meinasin vielä siirtää hakua seuraavaan vuoteen, mutta kun oli viimeinen ilta täyttää hakulomake, tajusin että tämähän olisi unelmien täyttymys tässä ja nyt, joten hakulomakkeen täyttö ja Enter, se oli siinä. Kirjoitin hakemuksessanikin siitä kuinka omat lapset elävät jo itsenäistä elämää, lapsenlapsia ei ole, eikä enää omia vanhempia, joista huolehtia. Minulla on nyt hyvin aikaa, halua ja energiaa Kapualle.

Mietin usein miten epäoikeudenmukainen ja epäreilu maailma on. Minun pieni pää ei voi ymmärtää sotia eikä muita käsittämättömiä julmuuksia mitä maailmassa tapahtuu. Miten julma loppujen lopuksi ajatteleva ja tunteva olento ihminenkin voi olla? Minulle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, mutta se miten ihmiset käyttäytyvät, ratkaisee minun suhtautumiseni myös heihin. Uskon sanontaan “niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” ja olen pyrkinyt elämään ohjeen “tee toiselle kuten toivot itsellesi tehtävän” mukaan.

Olen todella onnellinen kun pääsin mukaan tähän tiimiin ja saan olla mukana auttamassa. Kokemus Etiopiaan matkustamisesta kiehtoo minua myös suuresti. Tunnistan nyt jälkeenpäin ajateltuna, miten olen toivonut tällaista matkaa, mutta jotenkin ajatellut ettei se ole mahdollista. Kehitysyhteistyöhön keräämämme rahan lisäksi haluan omalla persoonallani välittää Etiopiassa tapaamilleni ihmisille tunteen, että heistä välitetään, heitä autetaan pärjäämään ja on toivoa paremmasta.

Viiden päivän vuorivaellukseen kaikki huipentuu, mutta sen osuus ja merkitys on omissa ajatuksissani pienentynyt. Liikunta ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen on ollut aina minulle itsestään selvyys, joten erikseen siihen minun ei tarvitse panostaa. Tärkeämmäksi koen hyväntekeväisyyden tekemisen, se täyttää jonkun merkittävän tarpeen minussa itsessäni = aito halu ja tarve auttaa.

Olen jo nyt huomannut miten paljon ympärilläni on ihmisiä, joilla myös on halua auttaa ja ovat jo osallistuneetkin, kiitos. Varainkeruutani tulen toteuttamaan jatkossa mm. Kapua-lakun ja Etiopialaisen kahvin myynnillä sekä Kuopiossa järjestettävän hyväntekeväisyyskonsertin muodossa.

Uskon lujasti, että tulemme tällä tiimillä saavuttamaan tavoitteemme ja toteuttamaan upean reissun yhdessä.

Tänä vuonna Kapua, mitähän ensi vuonna……

Tarja

9.2.2019 Tarja Helppikangas
2 kommenttia
  1. Kaisa Pitkänen says:

    Tarja, hieno ja rohkea kirjoitus! Sinulla tuntuu olevan hyvä ja suuri sydän, sekä iloa jaettavana elämään – itseään täytyy muistaa hoitaa ja rakastaa, voidakseen huolehtia myös muista. Myös minä olen etsimässä merkitystä, iloa ja uusia kokemuksia elämääni – kapuan avulla olemme molemmat askeleen lähempänä taas parempaa huomista. <3
    terkkusin kapuakollegasi Kaisa

    Vastaa
    • Tarja Helppikangas says:

      Kiitos Kaisa. Tämä vuosi tulee olemaan meille hieno matka monessa mielessä ja olen iloinen että sinä olet myös mukana.

      Vastaa

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *