Kapua 2019 Etiopia

Mietteitä vuoren juurella

Kapua on erinomainen ja hienolla tavalla erilainen keino laittaa hyvä kiertämään. Se tarjoaa minunlaisilleni tavallisille ihmisille konkreettisen keinon auttaa ja samalla haastaa itseään. Kapua kolahti, koska naisena ja tytön äitinä minua koskettaa erityisesti tyttöjen ja naisten heikko asema monissa maissa. Myös vammaisten ihmisten oikeuksien eteen tarvitaan yhä paljon työtä. Kapua kolahti, koska apu kulkee perille luotettavien ja tunnettujen suomalaisten järjestöjen kautta.

Kapuaminen ei ole hetken juttu. Koko vuoden kestävän projektin aikana oppii itsekin paljon: kohdemaasta Etiopiasta, kumppanijärjestöistä (Väestöliitto, Kynnys ry ja Taksvärkki ry), kehitysyhteistyöstä yleensä, varainkeruusta ja varmasti myös itsestä. Varsinkin näin alkuvaiheessa Kapua pyörii paljon ajatuksissa, ja innostuksen lomaan hiippailee myös epävarmuutta. Olenko minä oikea henkilö tähän? Haukkasinko liian ison palan? Entä jos en keksi toimivia varainkeruumuotoja? Entä jos muiden potit kasvavat ja minun ei? Riittääkö kunto kapuamiseen marraskuussa?

“Muista, että huiput ovat harvassa. Valtaosa elämästä on matkaa.” Näin totesi Frank Martela parin päivän takaisessa kolumnissaan. Jostain syystä huomaan kaikki huippuihin liittyvät metaforat nykyään ;) Ja on tuossa kliseisyydestä huolimattakin pointti juuri minulle, juuri tähän hetkeen. Martela kehoittaa valitsemaan itseämme innostavia päämääriä, joissa nautimme myös itse prosessista. Ehkä minunkin on syytä hetkeksi unohtaa päämäärä, 4550 metriä ja 4550 euroa, ja vain nauttia tästä tekemisestä. Siitä fiiliksestä, joka tuli yhtenä aamuna riisuessani vesijuoksuvyön klo 7 jälkeen. Siitä fiiliksestä, kun huomaan jonkun toivottaneen minulle keräystilini viestikentässä tsemppiä ja onnea matkaan. Siitä fiiliksestä, kun joku on tehnyt löydön kirppispöydälläni. Siitä fiiliksestä, kun huomaan kapuajakollegan keksineen oman näköisensä jutun varainkeruuseen.

Keskityn. Hotkin maisemia. Hengitän kukkien tuoksua. Hätistelen pörriäisiä. Tunnen auringon poskillani. Kuvittelen pilvet pumpuliksi. Hyppään niiden sisään. Oi. Se olikin lunta! Ei hätää, kesä koittaa vielä. Ja metrit ja eurot. Huippu.

22.2.2019 Sari Kortesoja
1 kommentti
  1. Kaisakapua says:

    Hyvä Sari! Ihanan maalaileva jutun juoni ja etenkin siis tuo loppu – iloa ja valoa täynnä! 👍

    Vastaa

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *