”On se hyvä, että ihmiset joutuu nyt matkustamaan enemmän kotimaassa”, ”Ei ulkomaille kannata mennä tartuttamaan itseään”, ”Minä ainakin pysyn vain kotona tästä lähtien” ja niin edelleen. Varmasti kaikille on tullut vastaan, että joku näin sanoo tai että itse sanoo. Nyt onkin hyvä keskittyä siihen, että miten käyttäytyy ja miten pitää huolta omasta hygieniasta. Meillä on onneksi käsidesit ja ”loppumaton” lähde vettä, jolla saadaan pidettyä pöpöt suht aisoissa, eli ei tarvitse muuta muistaa kuin käyttää näitä meillä olevia hyödykkeitä. Kaikkialla ei ole samanlaista mahdollisuutta huolehtia omasta hygieniasta ja tilanne on huomattavasti huonompi kuin meillä. Silti tulee vastaan, että kun meillä on kaikki niin hyvin, niin ei minun tarvitse tehdä mitään, ei minun tarvitse huolehtia, minä voin matkustaa/kulkea/mennä täyteen baariin. Ja hups, tartunnat lähtee nousuun. Ongelma ei ole vain täällä kotimaassa vain kaikkialla länsimaissa/rikkaissa maissa. Olen kerran toisen asian tiimoilta käyttänyt seuraavaa vertausta: Jos ajatellaan, että ihmiset muodostavat taloon tiiliseinän. Yksi tiili edustaa yhtä ihmistä. Talo suojaa pakkasilta ja kesä helteitä, kun tiiliä on tarpeeksi. Mitä käy, kun osa tiilistä puuttuu? Tiiliä katoaa aina kun henkilö ajattelee/toimii niin, ettei tämä suositus koske minua/ei muutkaan tee näin. Voin kertoa sen verran, että se kenelle tämän vertauskuvan kerroin jäi kyllä miettimään omaa panostustaan. Vähintä mitä tässä tilanteessa pitäisi pystyä tekemään, on huolehtia itsestänsä. Tartunnan voi saada yllättäen ja mistä tahansa, mutta ei sitä helpoksi tarvitse tehdä. Nyt ollaan jo harjoiteltu puoli vuotta ja tiedetään mitä voidaan tehdä, niin hyödynnetään tätä tietoa. Autetaan muita tietoa jakamalla sekä huolehtimalla niistä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Esimerkki talon sisällä asuvat juurikin kaikki riskiryhmäläiset, jotka eivät voi olla tiilenä talossa. Helpoin tapa auttaa tässä tilanteessa on lahjoitus. Kotimaassa on monia eri tahoja, jotka ottavat lahjoituksia vastaan. Ulkomaille lahjoituksen saa annettua myös monia eri kanavia pitkin. Täältä Kapuan sivujen kautta Kapuajat kohdasta voi myös valita itselleen sopivan tuen kohteen.Itselläni koronakevät toi isojakin muutoksia. Työpaikka vaihtui, olin hetken työttömänä, hetken lomautettuna ja hetken lomautuksen aikana muualla töissä. Sanomattakin on selvää, että oma Kapua keräys jäi tauolle tuona aikana myös. Suunnitelmissa oli ollut käydä kierros pohjoisessa kavereiden luona ja sukuloimassa pitkin etelää. Nämä suunnitelmat siirtyivät suoraan seuraavalle vuodelle. Muutamassa paikassa olen nyt käynyt kyllä viime kuun aikana ja muiden väliin jääneitä synttäreitä on tullut vietettyä. Hiljalleen on arki palaamassa normaaliksi. Tai no uudeksi normaaliksi: kaupassa tulee käytyä harkiten ja aina käsidesiä käyttäen, käsidesi on aina mukana, ja kävellen aina töihin (tosin tässä auttoi myös työpaikan vaihdos). Nyt on aika siis panostaa itsellänikin enemmän taas Oma Kapua Kilimanjaro 2020 -keräykseen Somalian äiti ja lapsi terveyden edistämiseksi. Uskoisin, että tällä hetkellä avun tarve siellä on erittäin suuri. Tässä vähän näitä mietteitä, mitä itselläni pyörii päässä suurimmaksi osaksi. Varmasti näitä samanlaisia ajatuksia pyörii muillakin päässä. Jos ei muuta, niin toivon että tämän postauksen jälkeen tuet/autat jotakuta, oli se auttaminen täällä kotimaassa tai ulkomailla, isoa tai pientä, rahallista tai kuuntelevan korvan antamista.
Turvallista loppukesää kaikille!
7.8.2020Veera Peltonen
2 ajatusta aiheesta “Mietteitä tähän hetkeen”
Ninnu
Niin tämä on ollut muutosten kevät varmasti monelle, kuten myös sinä kuvasit tilannettasi. Toivotan sinulle ja koko teidän Kilimanjaro-porukalle tsemppiä keräykseen. Toivottavasti maailman tilanne muuttuu niin, että pääsette myös matkaan tutustumaan maan tilanteeseen.
Kiitos! Pidetään peukkuja, että päästään vielä lähtemään matkalle. Kyllä uskon kovasti, että tilanne vielä rahoittuu. Milloin, niin se jää nähtäväksi. Toivottavasti nähdään pian!
Niin tämä on ollut muutosten kevät varmasti monelle, kuten myös sinä kuvasit tilannettasi. Toivotan sinulle ja koko teidän Kilimanjaro-porukalle tsemppiä keräykseen. Toivottavasti maailman tilanne muuttuu niin, että pääsette myös matkaan tutustumaan maan tilanteeseen.
Kiitos! Pidetään peukkuja, että päästään vielä lähtemään matkalle. Kyllä uskon kovasti, että tilanne vielä rahoittuu. Milloin, niin se jää nähtäväksi. Toivottavasti nähdään pian!