Matkalla
Tana vuonna matkaan Kapua-ryhman mukana Malawiin.
Vaikka itse matka on viela pitkalla edessa, on matka sinallaan jo alkanut valmisteluineen. Ryhma on kokoontunut muutamaan otteeseen, yhteistyo-organisaatiot ovat kertoneet tyostaan, aiemmat Kapuajat ovat jakaneet kokemuksiaan ja varainkeruu on vauhdissa. Ajatusten tasolla olen lentanyt jo pidemmallekin; ihan Afrikan punertavalle hiekalle saakka.
Kiireisen arjen puurtajana olen ihmetellyt useampaan otteeseen kuinka tahan kaikkeen nyt viela Kapuakin tuli otettua mukaan. Oliko tassa nyt mitaan jarkea tallaisessa epavakaassa maailman tilanteessa.
It all happened so fast…
Oli syyskuun 11 paiva, kun selailin illalla Linkedin feedia. Silmiini osui post Kapua Malawi hankkeesta. Lukiessani lapi ilmoitusta, jossa etsittiin innostuneita ehdokkaita hyvaa tekevaan seikkailuun, olin heti myyty. Aikaa ei ollut faktojen listaamiseen, asian selvittelyyn ja marehtimiseen sen enempaa – oli haun deadline paiva.
Let’s go!
Kuinka paasta kapuamisen makuun Hollannin pannukakku maassa, joka on asuinpaikkani? Yksi monista asioista, jota en tullut ajatelleeksi ennen hakua. Kuinka valmistautua Mulanjen valloitukseen, kun saannollinen kuntoilu ei ole kuulunut paivaohjelmaani vuosiin. Vanhin siskoni luetteli jo pitkan listan fyysisia koettelemuksia, jotka minun tulisi huomioida valmistumisessa.
Alussa valmisteluun saa kuitenkin riittaa rantakavely – rantaviivaa on yhdeksan kilometria. Jos laskuvesi on juuri jattanyt jalkeensa kovan ja kostean hiekan, matka taittuu talsien ripeasti. Pehmean hiekan aikaan koko keho saa toita ja kotiin viemisiksi on aina kasa hienoa hiekkaa.
What/when/how/who
Parasta alkutreenia varainkeruuseen on huolehtinut 9-vuotias poikani. Kysymyksia ropisee rankkasateen malliin, siinahan sita itsekin oppii.
Olemme selvittaneet missa Malawi sijaitsee, kuinka sinne paasee, mika on aikaero ja niin eteenpain. Mielenkiintoisimpina tahan asti olen kuitenkin pitanyt keskustelu siita kuka on koyha ja kuka rikas. Mita koyhyys ja rikkaus tassa tilanteessa merkitsee ja kuinka niin epareiluun tilanteeseen on menty, etta pojat eivat ole kerayksen kohteena…
Matka jatkuu!