Kulje kanssain halki slummin

Kapuan matkassa olen nähnyt paljon. Olen nähnyt katulasten keräävän roskia saadakseen palan leipää ja teetä, olen nähnyt liimapullot lasten huulilla, kuin raha ei ole riittänyt ruokaan, mutta liimaa sillä on saanut, turruttamaan aistit hetkeksi, vieden pois nälän ja kylmän tunteet. Olen nähnyt äärimmäisen köyhyyden maaseuduilla ja suurkaupunkien slummeissa. Olen tehnyt 15 vuotta työtä oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja koonnut satoja rohkeita suomalaisia mukaan muuttamaan maailmaa. Olen opiskellut kehitysmaatutkimuksen maisteriksi, jotta osaisin tehdä tätä työtä paremmin. Nyt suoritan jatko-opintoja rauhan ja konfliktinratkaisun saralla, sillä ilman rauhaa ei ole kestävää kehitystä.

Ymmärrän, että yksi ihminen, tai edes sadat ihmiset eivät voi ratkaista maailman massiivisia ja alati kasvavia eriarvoisuuden ongelmia. Uskon silti, että jokainen voi tehdä jotain, parhaansa, ja se riittää. Joskus äärimmäinen köyhyys kuitenkin lyö kasvoille voimalla, joka vie jalat alta. Näin kävi tällä viikolla, kun tutustuimme Kampalan valtaviin slummeihin. Vaellettuamme maratonilta tuntuvan matkan sokkeloisen slummin kapeita kujia ja kuultuamme paikallisten elämäntarinoita kadotin hetkeksi uskoni ihmisyyteen.

Erityisen koskettava oli seksityöläisen tarina, yksi monista, joita hän edusti kertomalla rohkeasti tarinansa. Naisella oli kuusi lasta, kaikki HIV-positiivisia, eikä lasten isistä ollut tietenkään tietoa. Monet seksityöläiset nukkuvat taivasalla, ilman suojaa niin säältä kuin raiskauksiltakaan, joita sattuu usein, yhden tai useamman henkilön toimesta, lastenkin edessä. Hänet oli raiskattu, kuristettu, uhkailtu, ihmisarvo murskattu. Hän kertoi käyttävänsä huumeita pystyäkseen makaamaan miesten kanssa, saadakseen ruokaa itselleen ja lapsilleen. Terveydenhoitoon saati lasten kouluun hänellä ei ole varaa. Naisen hinta täällä on 2000 shillinkiä, eli 50 senttiä, eikä aina maksua saa ollenkaan. Life is very sad, hän sanoi.

Päivä oli pitkä ja uuvuttava niin fyysisesti kuin henkisestikin. Palasimme kotiin vasta pimeän laskeuduttua mieli painavana ja täynnä kysymyksiä ilman vastauksia. Miten ikinä näin massiivisia ja monisyisiä ongelmia voi kukaan ikinä ratkaista? Mieleeni palaa Hectorin laulun sanat:

Ootko nähnyt naisen, joka ruumiinsa on myynyt
Hän asemalla seisoo tyhjä sydän kädessään
Autiot on silmät nämä, hymy tuskan jähmettämä
Hän ei edes muistaa voi kuinka itketään.

Niin kuinka siis voit edes väittää
Sä että yksinäinen oot
Jos kuljet kanssain halki slummin
Puhut ehkä harkitummin
Huomaat että sentään lähes onnellinen oot.

Seuraavana aamuna keräsin voimani ja olin valmiina jatkamaan taistelua oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Esitimme osana opintoja tehtävän Social Change Initiativen yliopiston professoreille ja sain erittäin positiivista palautetta Baby Box Uganda -hankkeestani, suomalaisen äitiyspakkauksen kokeilemista Kampalassa raskaana olevien äitien saamiseksi terveydenhuollon piiriin äitiys- ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi maassa, jossa luvut ovat maailman synkimpien joukossa. Tästä kerron lisää myöhemmin blogissani.

Seuraavaksi päätin työllistää paikallisia laittamalla erän afrikkalaisia mekkoja ja paitoja myyntiin Kapua Shoppiin. Jokainen tuote on uniikki, kurkkaa valikoima ja varaa omasi, nappaan tilatut tuotteet mukaani Suomeen palatessa ja postitan ne juuri sopivasti jouluksi kotiin.

Voit kantaa kortesi kekoon oikeudenmukaisemman maailman puolesta myös tekemällä lahjoituksen haluamaasi Kapua-keräykseen. Luotettavat ja tunnetut suomalaiset järjestöt kanavoivat tukesi perille kohteisiin.

Tunteiden vuoristoradalta,

Suvi