Koulu maailman laidalla

Ensimmäisen vaelluspäivän turkoosinsinen joki virtaa rotkojen uumenissa ja ihailen mäntymetsiä sekä jylhiä pystysuoria vuorijättiläisiä.

Oloni muuttuu pian huonommaksi. Kurkkua kivistää ja janottaa jatkuvasti, enkä ole parhaimmillani. Illan mittaan lämpö nousee pahaenteisesti. Aamulla päätämme, että lähden moottoripyörän kyydissä Chameen, jossa tapaisin myöhemmin muut kapualaiset. Moottoripyörä pärähtää käyntiin. Heitän päivärepun selkään ja lähdemme liikkeelle…

Tomuinen ja pomppuinen tie kiemurtelee. Kuski on taitava ja kurvailee jyrkänteiden ohi ja siltojen yli sujuvasti. Vaikka oloni on tukkoinen ja kipeä, nautin! Nautin jokaisesta avautuvasta uudesta mutkasta ja luonnon mahdista. Sivulle avautuu toinen toistaan upeita vuoristomaisemia, pystyviivaisia ääriviivoja ja turkoosinvetisiä vesiputouksia. Ajamme pienten kylien läpi, kunnes saavumme alueen checkpointille. Poliisi pyytää passia ja trekkilupaa näytille.

Pysähdyksen aikana käväisen paikallisella Stupalla ja tapaan siellä ryppyisen hentelän ja kumaran vanhuksen. Vaikkei meillä ole samaa kieltä, katseemme kohtaavat ja vanhuksen viisaat silmät säihkyvät selittämätöntä. Hän pyörittää rukousmyllyjä, ottaa kasvoni käsiin ja kirkas aurinko nousee tämän elämää nähneille kasvoille. Herkistyn ja kysyn lupaa saada ottaa hänestä kuvan.

Saavuttuamme Chameen, buddhalaiset rukousliput liehuvat tuulissa ja turkoosi koski pauhaa kylän halki. Aistin paikassa rauhaa ja sitä ympäröivien lumihuippuisten vuorten läsnäolon. Hörppään inkiväärijuoman, maksan kuskille 3500 rupiaa ja lähden lepäämään.

KOULUVIERAILU

Piristyn ja lähden tutustumaan kylään. Kujilla on useita hotelleja ja ruokapaikkoja niiden yhteydessä. Pienissä ja hämärissä rakennuksissa palaa tuli, ja paikalliset tekevät askareitaan. Jokainen vastaantuleva hymyilee ja tervehtii. Satun pysähtymään erään pihapiirin viereen. Näen naisen joka hymyilee minulle ja tulee juttelemaan. Hän sanoo, että koulun lapsilla on välitunti. Vaihdettuamme satunnaisen sanasen, hän viittoo että menisin käymään koululla. Ilahdun ja kysyn:
”nytkö”? “Kerron rehtorille, että olet tulossa”, hän hymyilee ja kehottaa menemään.

Kättelen alakoulun rehtoria, juttelemme ja hän haluaa minun näkevän paikat ja oppilaat. Chamen peruskoulussa opiskelee 35 oppilasta, iältään 8-12 vuotta. Rehtori kertoo, että koulua ravistelivat tuhoisat maavyöryt kolme vuotta sitten. ”Kaikki rakennukset vuoren juurella tuhoutuivat”. Valtio on rakennuttanut kaksi uutta rakkennusta kaksi vuotta sitten, mutta ne eivät ole vieläkään käytössä. Vanhemmqt opiskelijat asuvat asuntolassa. Eri sukupuolille on omat rakennukset ja myös koulun rehtori asuu yhdessä niistä. Pihapiirissä on kasvihuoneet.

Lähden oppaan saattelemana kiertämään luokkia. Lapset hymyilevät, ilahtuvat isosti ja toivottavat minut tervetulleeksi ”Namaste”, ”Namaste”! Pienet oppilaat opiskelevat pihapiirin erillisessä osassa. Värikäs koulurakennus on idyllinen ja kaunis. Opettaja viittoo minut sisään luokkaan. Samantien joukko hymyileviä lapsia ryntää luokseni ja halaa.

Opettaja kertoo työstään ja koulusysteemistä. Joulukuusta helmikuuhun koulut ovat kiinni, koska on talvi. Tänään pienet opiskelevat eri maiden pääkaupunkeja. Lisään liitutaululle ”Suomi” ja kerron, minklaisesta paikasta tulen. Eräs oppilas ottaa minua tarmokkaasti kädestä ja pyytää istumaan paikalleen. Ahtaudun pienen pulpetin taakse. Lapset tulevat ympärille, halaavat ja hassuttelevat.

Pyydän yhteistä kuvaa muistoksi sydämellisestä kohtaamisesta.

Kirjoittaja: Olivia Toivanen