Kauas katse kantaa

Kaus katse kantaa.

Kotiin paluusta suurelta seikkailultamme on kulunut jo miltei kuukausi. Aika ajoin ajatukset kulkeutuvat Himalajan vuoristoon, hitaasti etenevään matkaamme, jossa aika menetti merkityksensä. Matka oli totaalinen irtiotto omasta arjestä ja sen kiireistä.  Hitaan matkanteon aikana ajatukset kulkivat välillä syvissäkin vesissä ja uskoakseni itsestä oppi myös joitakin uutta.

Olen yksinäinen kulkija, sosiaalisen työn vastapainona nautin yksin matkaamisesta tuntureille ja vuorille. Etukäteen jännitin kuinka yhteinen matka Kapua tiimin kanssa sujuisi? Löytäisinkö ryhmästä oman paikkani ja nauttisinko tiiviistä yhteiselosta muiden kanssa? Vastaus on: kyllä nautin. Hitaimpana kulkija kuljin jonon viimeisenä ja minulla oli mahdollisuus toteuttaa myös näin omaa matkaani Himalajan suurten vuorten ympärillä. En kaivannut keskustelukumppania matkan aikana mutta taukopaikoilla ja  illan yhteisissä ruokailuissa oli ihana kuunnella energisen, hullun, hupsun ja värikkään sekä ehdottomasti ainutlaatuisen Kapua tiimimme keskusteluja. Joka iltaiset kuulumiskierrokset olivat niin koskettavia, ilahduttavia kuin myös tärkeitä omien tuntemusten jakamisen hetkiä.

Nyt jo useamman viikon jälkeen Kapuan tiimin jäseniä on aika ajoin omassa arjessa suuri ikävä. What´s  up keskustelumme on edelleen vilkasta ja suunnittelemme jo tammikuulle yhteistä tapaamista. Ilahduttavaa on lukea Kapua matkastamme niistä useista lehtijutuista joita lähiaikoina on ilmestynyt. Kapua kaverin juureen leivottu saaristolaisleipä on parasta mitä tiedän ja töistä kotiin palaavaa ilahdutti yhteinen kuva matkaltamme joulukortin muodossa. Ensi kesän vaellusreisullekin on tulossa mukaan muutama Kapua ystävä ja suunnitelmat ovat jo hyvällä mallilla.

Tämä matka- aika hitaissa tunneissa kiinni toi minulle 14 uutta ystävää, joilla kullakin on oma paikkansa sydämessä.

Kiitos, että kuljit kanssani.