Kapua 2020 Nepal

Kapua-vuosi 2020 loppusuoralla

Uutinen tavoitti minut viime vuoden lopulla. Minut oli valittu Kapua2020Nepal-tiimiin. Edessä olisi huima Kapua-vuosi. Vuosi 2020 varainkeruuta Nepalin nuorten ja vammaisten avuksi ja loppuhuipennuksena upea matka tutustumaan Nepalin kehitysapukohteisiin ja vaellus Himalajan jylhissä maisemissa.

Vuosi alkoi kymmenien lennokkaiden varainkeruusuunnitelmien siivittämänä. Heti alkuun mietin omista ystävistä ja tutuista ihmisiä, jotka voisivat kenties olla
apunani tässä minulle uudessa varainkeruupestissäni. Keiden läheisteni ja tuttujeni osaamista voisin mahdollisesti hyödyntää varainkeruussani? Buukkasin tiloja erilaisille tapahtumille, mietin ken voisi auttaa missäkin tehtävässä. Kun tuli aika suunnitelmien toteuttamiselle tuli myös korona lupaa kysymättä sekoittamaan kuviot. Pian huomasin, että minun täytyi perua kaikki kolme isoa tapahtumaa, joista olisin saanut varainkeruutililleni mukavan pohjan. Piti siis muuttaa suunnitelmat täysin uusiksi.

Kevään ja kesän varainhankintani koostui lähinnä kahvin, lakun ja ötökkähotellejen myynnistä. Syksyn tullen pystyin toteuttamaan joitakin
huomattavasti alkuperäistä pienimuotoisempia tapahtumia. Näistä tapahtumista jäikin sitten aivan ikimuistoiset jäljet sydämeeni. Elokuiset Lasten ikiomat Ötökkäfestarit, syyskuinen upea True Beingin Katrin ja Mikan Valon ääniä Laikussa åänihoitoilta sekä lokakuinen rakkaan ystävättäreni Erjan lumoava runoilta jäivät ehkä juuri tapahtumien pienimuotoisuuden ja intiimiyden vuoksi aivan ainutkertaisina mieleen.

Lähtemättömän vaikutuksen osallisuuden toteutumisesta koin järjestäessäni nuo festarit lapsille. En voi kyllin ihmetellä ja kiittää puolisoni, omien lapsieni, lastenlasteni, vävyni, siskoni ja ystävättäreni käsittämätöntä heittäytymistä ja vahvaa osallistumista lasten festareiden järjestelyissä. Kuinka hienoa olikaan saada antaa myös lapsille mahdollisuus osallistua tekemään hyvää. He saivat olla mukana mm. suunnittelemassa tapahtuman ohjelmaa, piirtää tapahtuman tunnuksen, harjoitella tapahtuman yhteislauluja ja esittää siellä laulun. Harmiksemme säiden herrat eivät suosineet sillä kertaa tapahtumaamme vaan jouduimme keräämään kimpsumme ja kampsumme rankkasateen yllättäessä jo tunti aloituksen jälkeen. Lapset osasivat kuitenkin nauttia tuosta reilusta tunnista täysin rinnoin, herkuttelua tietenkään unohtamatta. Muurinpohjaletut maistuivat ja toivat lisäenergiaa leikkejen lomassa.


Suloiset lapsenlapseni muistelevat tapahtumaa edelleen hymyssä suin. Parasta antia tälle Kapua-vuodelle onkin ollut omien läheisten, ystävien, tuttujen ja jopa tuntemattomien upeat kädenojennukset keräyksen ja osallisuuden edistämiseksi. He ovat tuoneet varainkeruuseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden ja osoittaneet siten arvostavansa minulle tärkeän asian edistämistä. Vuosi lähenee loppuaan ja marraskuinen matkamme siirtyi tuonnemmaksi kevääseen. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta matka ei enää ole minulle läheskään niin tärkeä kuin Kapua-tiimiin mukaan hakiessani. ”Ei se määränpää vaan matka itsessään” on saanut
mielessäni siten ihan uuden merkityksen. Varainkeruu kuitenkin jatkuu edelleen yhtä tärkeänä ellei tärkeämpänäkin.

Pienistä puroista muodostuu valtameret. Kiitos kaikille jo keräykseen tavalla tai toisella osallistuneille ja niille, jotka tulevat vielä kortensa kantamaan kekoon
tulevaisuudessa. Osallistua voit vaikka #räntäkuntoon haasteeseen osaa ottamalla. Toivottavasti saamme tilaisuuden yhdessä iloita koko tiimin tavoitteen 100000 euron täyttyessä! Tällä hetkellä olemme yli 65 000 eurossa.

 

21.11.2020 Virpi Keränen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top