Intoa puhkuen tositoimiin

Kirjoittaja Laura Rantanen

Ensimmäinen yö vuoristossa on nyt vietetty ja tässä vielä suhteellisen alhaisessa korkeudessa osa oli onnistunut yöllä kärsimään jopa kuuumuudesta. Teetupien vaneriseinät eivät eristä, joten enää en ihmettele, miksi lämpötilan teetuvissa sanottiin olevan sama kuin ulkolämpötila.

Aamupalaksi moni valitsi ”heavy setin”, nimi lupasi poweria matkalle. Puhkuimme intoa ja aloitimme kapuamisen auringon kanssa riisuen vaatekerroksia sitä mukaa, kun auringonpaiste saavutti ryhmäämme.

Oman porukkamme lisäksi kokoonpanoomme kuuluu kolme opasta, joista pääopas kulkee taaimmaisena ja vastaa ryhmän koossa pysymisestä ja kantaa myös isoa ensiapulaukkua kaiken varalta. Joukkoamme johtaa toinen opas ja kolmas kulkee ryhmän keskivaiheilla ja vahtii hyvinvointiamme ja ettemme unohda esim. sauvoja lepopaikoillemme.  Lisäksi meillä on neljä laukkujenkantajaa, jotka lähtevät jo aikaisin aamulla talsimaan isojen kassiemme kanssa, itse kuljetamme vain päiväreppua. Eli kaikkien kotijoukot voivat olla siellä Suomessa rauhallisin mielin, meistä pidetään todella hyvää huolta täällä. Kulkeminen on niin mukavaa, kun voi huoletta jäädä kuvaamaan tai juomaan ja ryhmä venyy ja vanuu sen mukaisesti. Viimeisen oppaan kanssa kulkeva pääsee parhaimmillaan nauttimaan oppaan laulusta ja musiikista.

Pääoppaamme, joka siis on nimeltään Sonam, muistutteli myös, että nyt on aika keskittyä tähän hetkeen ja miettiä vain mukavia asioita. Hänelläkin mieli vaeltaa ja surraa Katmandussa mutta rauhoittuu heti kun pääsee tänne vuorille. Yritämme siis noudattaa oppaamme hyviä neuvoja, kuten keskittyä käsillä olevaan hetkeen, emme murehdi tulevia ja yritämme vapauttaa mielemme. Namaste.

Reittimme seuraili alkumatkan turkoosin kirkkaana virtaavaa vuoristojokea, jonka ylitimme kolmesta kohtaa riippusiltoja pitkin. Kolmas oli kamalin (muiden mielestä hienoin), sillä tuuli jo navakasti ja matkaa jokeen piisasi 150 metrin mittaisen sillan alla korkeanpaikankammoiselle kylliksi. Sillan jälkeen saimme seurata kolmen uljaan kotkan, golden eagle, oppaan mukaan, lentoesitystä. Kohta näimme myös vuoripeuroja jo useiden kohtaamiemme aasi-ja jakkijonojen lisäksi. Olimme siirtyneet jo alkumatkasta Sagarmathan kansallispuiston alueelle ja yritin kalibroida metsäneuvojan silmääni puiden pituuden arviointiin, mutta rinteisyys vaikeutti tätä huomattavasti. Myös ikää näillä havupuilla on sammalpeitteisten runkojen ja läpimittojen perusteella paljon.

Yllättävän pian olimmekin jo perille määränpäässämme, Namchessa, jossa vietämme seuraavat kaksi yötä tottuen korkeaan ilmanalaan. Tänään lähdimme 2600 metristä ja majoitumme nyt 3400 metrissä, eli aika paljon nousua tuli tälle päivää. Tästä alkaa ehkä se jännittävin osuus, saamme kokea korkean ilmanalan mahdolliset vaikutukset ja huumaantua toinen toistaan upeimpiin maisemiin, joita avautuu joka puolella.

Namaste, free your minds!