Uganda

Baby Boxista tulikin Baby Basin

Viikko Kampalassa lähenee loppua, ja on aika palata Suomeen. Viikossa olemme saaneet hanketta vauhdilla eteenpäin, ja voinkin hyvillä mielin jättää hankkeen toteutuksen paikallisten osaaviin käsiin. Olemme matkani aikana tavanneet ja sopineet hankkeen yksityiskohdista niin Kyanjan terveysaseman henkilökunnan, paikallisen lääkärin kuin maksuliikennettä koordinoivan Rotary klubin kanssa. Olemme pohtineet parasta ratkaisua äitiyspakkauksen sisällöksi ja miettineet paljonko ja miten voimme muuten parhaiten tukea tulevia äitejä palveluiden, kuten neuvolamaksujen ja synnytyskulujen osalta.

Olemme kävelleet pitkin Kyanjan hiekkaisia katuja tutustuen paikallisten elämään kyläyhteisön terveystiimiin johdolla ja tiedottaneet hankkeesta niin kylän johtajille kuin yhteisön jäsenille. Olemme etsineet yhteisön sisältä viimeisillään raskaana olevia naisia, joilla ei ole varaa äitiysterveyspalveluihin. Olemme tavanneet äitejä, ja seuloneet kyselytutkimuksen avulla heidän joukostaan 20 kaikkein kipeimmin avun tarpeessa olevaa äitiä osaksi pilottihankettamme. Näille äideille tarjoamme ilmaisen neuvolakäynnin, ultraäänitutkimuksen, synnytyksen ja jälkitarkastuksen. Lisäksi jokainen äideistä saa paikallisiin oloihin suunnitellun äitiyspakkauksen, Baby Boxin, josta viime metreillä tulikin Baby Basin.

Baby Basin on nimensä mukaisesti vauvan kylpyamme, joka sisältää tarpeellisia tarvikkeita uuden elämän alkutaipaleelle. Mukana on pari kestovaippoja, kapale, kuten kyseisiä vaippoja täällä kutsutaan. Lisäksi paketissa on vauvan peitto, öljyä vauvan herkälle iholle, saippuaa pesemiseen ja vauvojen kosteuspyyhkeitä hygieniaan, tuttipullo, siteitä äidille ja runsas paketti pienen pieniä vaatteita uudelle tulokkaalle. Pakettiin suunnitellun moskiittoverkon saamme mukaan paikallisen Rotary klubin hankkeen kautta, joten malarian torjuntakin on huomioitu. Hintaa paketille muodostui pitkien neuvottelujen jälkeen noin 35 euroa.

Elämä Kyanjassa on kovaa. Tulolähteenä monella on pieni kioski, jossa myydä hedelmiä tai pientä välipalaa. Maksukykyiset asiakkaat ovat kuitenkin harvassa. Terveyspalveluiden ja koulumaksujen kustannukset ovat niin korkealla, että moni kaikkein köyhimmistä vanhemmista on pakotettu jättämään niin lasten koulun kuin terveyskeskuskäynnitkin väliin, ja päätyy synnyttämään kotona.

Haastattelemani, hankkeeseen osallistuva 26-vuotias yksinhuoltajaäiti kertoi pyrkivänsä säästämään pienen snack-kioskinsa myyntituotoista päivittäin 1000 shillinkiä, eli 0,27 euroa. Nelivuotiaan lapsensa lisäksi hänellä on kaksi bonuslasta huollettavanaan, ja käytännössä menot ylittävät perheen pienet tulot joka kuukausi. Pelkän sairaalasynnytyksen hinta täällä on 150 000 shillinkiä, eli noin 40 euroa. Jos päädytään keisarinleikkaukseen, hinta kohoaa 500 000 shillinkiin, noin 133 euroon. Näitä lukuja katsoessa ymmärtää, minkälaisia tragedioita Ugandan synkkien äitiys- ja lapsikuolleisuuslukujen taustalta löytyy. Kun vaihtoehtoja ei ole, on riskialtis synnytys kotona usein ainoa mahdollisuus köyhälle äidille.

Paluumatkalle Suomeen kannan kohtaamieni ihmisten tarinoiden lisäksi ison laatikollisen Ugandassa käsin valmistettuja kangaskasseja ja tyynynpäällisiä Kapua Shopin hyllyille. Toivon, että Baby Box -hankkeen ja pienen verkkokauppani avulla pystyn valamaan edes hieman toivoa sinne, missä toivoa paremmasta huomisesta voi välillä olla vaikea löytää.

Asante sana, kiitos kaikille hanketta tukeneille! Tuellanne on merkitystä, parhaimmillaan se voi säästää sekä äidin että lapsen hengen.

Suvi ”Mama Kapua” Aarnio

16.5.2022 Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top