Antti Kleemola: Kaikki kaikkien puolella Ensi viikolla on rasisminvastainen viikko. Tämän opiskelukaverini Antin tekemän laulun SPR valitsi vuoden 2019 yhdenvertaisuuskampanjansa kampanjabiisiksi. Toivottavasti se soi myös
Minun motivaationi olla mukana Kapua-projektissa liittyy omaan kokemukseeni siitä, miten tärkeää on kokea olevansa tärkeä, jollakin tavalla merkityksellinen. Varainkeruu tässä yhdessä maailman onnellisimmassa ja hyvinvoivimmassa
En ole koskaan erityisemmin pitänyt esitelmien pitämisestä luokan edessä, tai siitä että joudun puhumaan englantia. Silti kävin tällä viikolla puhumassa Lapin ammattikorkeakoulussa Torniossa oman konkarikapuajani
Kapua on erinomainen ja hienolla tavalla erilainen keino laittaa hyvä kiertämään. Se tarjoaa minunlaisilleni tavallisille ihmisille konkreettisen keinon auttaa ja samalla haastaa itseään. Kapua kolahti,
Hyvää ystävänpäivää! Minusta tuntuu, että koko alkuvuosi on ollut monenlaisia ystävänpäiviä. Siitä asti kun lähipiirini kuuli, että olen lähtenyt mukaan KAPUA-hankkeeseen, olen saanut valtavasti siihen
Kapuan sivuilla jo kerrotaan mihin varoja kerätään ja miten merkittäviä asioita niillä saadaan aikaan. Omassa blogissani kerron nyt avoimesti siitä, miten ja miksi minä olen tähän