Vuoren valloitusta huippu kerrallaan

Heräsimme aamulla neljän jälkeen jostain läheltä kuuluvaan hurjaan kirkunaan ja kiljumiseen. Myöhemmin aamupalalla oppaamme kertoi shakaalien tapelleen telttojemme takana.

Aamupalan jälkeen klo 7.15 oli lähtö kohti Chennekin leiriä. Vaellusta päivälle oli suunniteltu 9 tuntia.

Alkumatka mentiin todella kapeaa, heinäturppaiden reunustamaa muulipolkua. Askeltaminen ei ollut vaelluskengillä aivan helppoa. Mutta joka asiasta löytyy aina hyvät puolensa. Tiina totesikin, että “tässä harjoitellaan nyt mannekiinikävelyä”.

Hitaasti, omiin askeleisiin keskittyen nousimme 4070 metriin syömään lounaaksi pakatut evässämpylät. Hitaasti, hitaasti, muistuttaen itselle myös hengittämiseen keskittymisestä. Silmissä näkyivät vain omat kostuneet, kuraiset kengännokat ja edellä menevän kantapäät, joiden rytmiin yritän sovittaa omat askeleeni, mutta jotka nekin välillä katoavat näköpiiristä. Rinta tuntuu väliin pakahtuvan ja luulen, että muut eivät kuule kuin puuskutukseni, jonka välillä tuntuu työläältä edes juoman imeminen letkusta.

Mielessä kaikuvat laulun sanat muuttuneena:” Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää, nousta muulin selkään”. Muuleja matkan varrella oli tarjolla. Silti olen onnellinen ja kiitollinen joka askeleesta, jonka saan täällä astua. Joka askel vie lähemmäs päämäärää.

Jokainen valloitettu huippu on myös voitto omasta heikkoudesta, laiminlyödystä harjoittelusta ja korkean paikan kammosta.

Jyrkänteen laidalla ylhäällä jännitys sieppaa mahan pohjasta, mutta samalla mielen täyttää oma pienuus tämän kaiken ihmeellisyyden keskellä ja onnellisuus siitä, että saan olla läsnä tässä ja nyt.

Vaellusreitin varrella kohtaamme paljon lapsia, jotka juoksevat kylistä paljain jaloin vuoren rinnettä ylös myymään käsityötuotteita vaeltajille.

Kauniissa rinteessä joukko lapsia istuu pienen matkan päässä polusta myyntituotteet kauniisti aseteltuna polun varteen. Huilun soitto täyttää ilman.

Tänään haluan ostaa pieniä koreja tuliaisiksi. Korien hinnasta neuvotellessa tunnen itseni roistoksi, sillä voisin hyvin maksaa korista pyydetyn 100 birriä (n.4€). Meille on kuitenkin kerrottu korien oikea hinta. Tällä “hintakartellilla” pyritään pitämään kurissa liiallinen kaupustelu ja kerjääminen.

Maksan kolmesta korista 150 birriä (n.12€). Lasten mukana ollut, hinnasta neuvotellut mies, antaaa satasen lapsille ja laittaa loput omaan taskuunsa. Jään miettimään kenelle lopulta näistäkin koreista tuotto menee. Mietin myös, moniko näistä lapsista pääsee kouluun.

Tähän maahan ja näihin ihmisiin rakastuneena mietin, millaista olisi elämä, jos olisin syntynyt tänne. Vastauksen antaa Mama Kapua, Suvi: “Ehkä sinun lapsenlapsesi olisivat tuossa kauppaamassa noita koreja. Ja sinä itse, ehkä voisit olla vielä elossa.”