Tällä hetkellä kirjoitan tätä blogia aika ristiriitaisissa tunnelmissa Mvuu Camp -safarikeskuksessa huuruinen GT edessäni. Tänään olemme matkanneet paratiisisaareltamme kolmisen tuntia luonnonnonpuistoalueelle.
Palataan saarellemme, josta oli tarkoitus meloa aamuvarhaisella kohti manteretta. Aamuyöstä heräsin siihen, että tuuli tuiversi ja aallot kohisivat rantahietikolle. Ensimmäinen ajatus oli se, että nyt kyllä jää ryhmän melonnat väliin. Sen verran kovaa hyttysverkko hulmusi yössä. Aamun valjetessa ja muutamien ötökkäsekoikoilujen jälkeen olin kassit ja nyssäkät pakattuna rannalla odottamassa yhteysveneeseen nousua. Minulla on vahva usko on siihen, ettei saarelle jäänyt mitään tavaroita, ehkä. Kuskejamme muuten hieman hymyilytti, kun navoin Jyrin ja Marjon kanssa pelastusliivejä niskaan. Ei ehkä kuulu paikalliseen tapaan.
Jätimme jäähyväiset Downen saarelle, jossa meiltä kaikilta hävisi itsesuojeluvaisto ja epäilys Malawi -järvessä piilevän loisen vaaroista. Minäkin mietin ennen matkaa, että näinköhän sitä tulee uitua koko järvessä. Ja niin olen löytänyt uuden lajin snorklauksen parista!
Pääsimme jatkamaan matkaa pakollisten ostosrysäkuvioiden jälkeen kohti etelää ja safarikeskusta. Laatutietoisina jätimme Kaisan kanssa bawo -pelit ostamatta, koska vakaasti uskomme kohtaavamme sellaiset yksilöt, jotka puhuttelevat meitä. No ehkä hinnallakin oli jotain tekemistä asian kanssa.
Aika välittömästi todellisuus löi silmille roskien määrän muodossa. Minulle oli todellinen yllätys, kuinka paljon voi mahtua muovia maailmaan. Siellä ne vuohet ja kanat kukkoineen ruokailevat jätekasoissa, joka on mielestäni erittäin surullinen näky. En muuten enää yhtään ihmettele merien mikromuoviuutisointia. Jos johonkin lähden tyttöjen oikeuksien lisäksi jatkossa perehtymään ja tukemaan, niin se on kiertotalous ja kierrätysasiat. Ja kyllä jatkan myös kotijoukkojen raippaamista kierrätysasioissa, ehkä jopa vieläkin intensiivisemmin kui ennen.
Toinen järkytys olikin sitten saapuminen tänne Mvuu Camp -alueelle. Kontrasti paikallisten olojen ja tämän paikan välillä on jäätävä. En enää yhtään ihmettele niitä kansainvälisiä käsimerkkejä, joita kohtasimme matkalla. Itse ainakin yritän sulatella sitä, että olemme keskellä muita turisteja. Emme olekaan enää se ainut valkoinen joukkue.
Kivasti täällä ollaan jo solahdettu kansainväliseen joukkoon. Olemme jo päässeet veneellä Shire -joelle venesafarille ja majoitumme majoihin keskelle villieläimiä. Outi todennäköisesti kertoo huomenna enemmän tästä safarielämyksistä. Kaisan Kajakkimatkat on muuten laajentanut elämyksiä myös tänne safariosastolle, mutta ehkä tämä öinen kävelysafari leijonien keskellä jää kuitenkin väliin.
Mielenkiintoista ja eläväistä kuvausta sinulta tulee. On kiva lukea matkastanne ja yrittää eläytyä siihen. Roskakuvaelmasta tuli mieleen taannoisen Kenian matkamma valtavat ja löyhkäävät roskakasat.
Päivittäin mukana teidän matkassa. :) Mukaansa tempaavia, taitavia kuvauksia nämä postaukset matkastanne. Kapua alkaa kiinnostaa yhä enemmän. Sikäläisten ihmisten kohtalot koskettavat, mutta seuraavaksi olisin varmaan itsekin surullistunut siitä roskan määrästä, jonka toki voin vaan kuvitella (tai ehkä en edes voi…) :( Koitetaan edes me tosiaan tehdä täällä voitavamme kierrättämisen suhteen.
Mutta jatkakaa siellä samaan malliin! Terkut kajakkimatkamestarille! :)