Maalari maalasi taloa

Tänään pääsimme tutustumaan Planin varhaiskasvatuskeskuksiin. Mahtava päivä!!!
Lähdimme aikaisin aamulla kahden tunnin bussimatkalle kohti jotain uutta. Jotain jota olimme odottaneet jo tammikuusta asti. Planin toimistolta pakkasimme mukaan erivärisiä maaleja, kartonkeja, kyniä ym. tärkeää päivän varalle. Kyyti oli pomppuinen, sillä tiet olivat kapeita ja kivisiä. Ikkunoista katselimme kauniin karuja maisemia ja vatsanpohjassa kihelmöi. Edessä olisi varmasti ikimuistoinen päivä.
Jakauduimme kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä saapui määränpäähänsä ja me jatkoimme vielä puolituntia matkaa.
Perille päästyämme saimme lämpimän vastaanoton. Keskuksen työntekijät ja iloiset lapset toivottivat meidät tervetulleiksi hymyillään.
Luvassa olisi touhukas päivä. Tehtävänämme oli maalata keskuksen seinät ja koristella ne yhdessä lasten kanssa.
Ja se oli ihanaa puuhaa. Väreiksi valitsimme vaalean sinistä ja vaalean punaista. Pian lapsetkin tarttuivat pensseleihin ja nauttivat täydellä sydämellä. Pikku tyttöjen kikatus kantautui huoneeseen kun he saivat läträtä pinkillä maalilla ja tulihan maalattua vähän sellaisiakin paikkoja joita ei ollut tarkoitus. Välillä oli aika pitää myös taukoa ja leikkiä. Pallon heittely on yhtä kiva leikki kaikissa maissa ja muutamat laulutkin yhdessä laulettiin. Paikalliset naiset olivat valmistaneet meille myös perinteisiä Bolivialaisia perunoita, tonnikalan ja juuston kera. Ruoka oli herkullista.
Mutta vielä oli jäljellä tilojen koristelu. Voi sitä lasten ja meidän aikuistenkin riemua kun sai alkaa piirtämään uusilla värikynillä ja sormiväreillä. Lopputuloksena oli huikea määrä hienoja taideteoksia, jotka ripustimme vielä yhdessä lasten kanssa seinille. Ja me päivästä onnelliset Kapuajat saimme vielä jättää kämmenen jälkemme seinälle.
Ihaninta minusta oli huomata, että yhteistä kieltä ei tarvita. Ymmärsimme toisiamme täydellisesti ja nautimme varmasti kaikki yhtä paljon päivästä.
Eräs paikallisista naisista oli jopa kysynyt Planin edustajalta että mitä kieltä nuo naiset oikein puhuvat, kun lapset näyttävät ymmärtävän heitä :)
WP_20150909_011-1

<3 Henna

4 ajatusta aiheesta “Maalari maalasi taloa”

  1. Riitta Pääkkönen

    Kyynel silmässä luin teidän päivästänne. Miten mahtavaa päästä osalliseksi tuollaiseen. Matkanne jatkukoon yhtä onnekkaana.

  2. Pirjo Holmberg

    Kyllä oli mukavaa lukea päivästänne, lapset ovat aivan ihania ja onnellisen näköisiä. Hyvää jatkoa matkalle jalisää unohtumattomia kokemuksia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top