Lehmä, talo ja puu

Reilu viikko enää aikaa! JES! Jesjesjesjesjes! Olen haaveillut tästä matkasta siitä asti, kun kummitätini toi minulle rippiristin maanosasta, jolla oli eksoottinen nimi: Latinalainen Amerikka. Risti ei ollut tavallinen tylsä kultainen. Se oli puinen ja värikäs, siinä oli kuvia, lehmä, talo ja puu. Minä katsoin ristiä kauan, sen elämänriemu lävisti helsinkiläisen loskan kuin tuhatpäinen orkidea. Sinne minä sitten aloin haluta, Amerikkoihin. Mutta ei sinne pohjoiseen, vaan etelään, etelään!

Mikä parasta, tämä ei ole mikään turistivisiitti. Kiipeämme tulivuorille ja vierailemme autenttisissa intiaanikylissä. Tapaamme paikallista nuorisoa kaupungissa ja maalamme heidän kanssaan yhden seinän, noin niin kuin poliittiseksi viestiksi. Seinämaalaus on yleinen tapa viestiä asiaansa Guatemalassa. En panisi pahakseni, jos tapa rantautuisi meillekin, tulisi alikulkutunneleihin eloa ja nuorille omannäköisensä tapa vaikuttaa.

Nämä nuoret ovat kuulemma tosi fiksuja. Osaavat perustella, argumentoida ja keskustella kypsästi. Taksvärkki ry ja paikallinen nuorisojärjestö PAMI tekevät yhteistyötä siinä, että guatemalalaisten nuorten mielipiteet otettaisiin päätöksenteossa vakavasti. Nuorisoa kun on enemmistö, vanhempia paljon vähemmän. Silti vain vanhempien (miesten) ääni kuuluu.

Näiden nuorten kanssa vietämme huikeat kolme päivää, he ovat keksineet meille kaikenmoista ohjelmaa. Sitten alkaa vuorille kapuaminen. Eniten odotan aamua, kun seisomme Tajumulcon (4223 m) huipulla katsomassa auringon heräämistä. Hitaasti, hitaasti se ponnistaa taivaanpintaan ja alkaa puskea valoaan hyville ja pahoille, ruojille, konnille ja enkeleille. Niitä kaikkia Guatemalassa – yhtäältä huumerikollisten läpikulvaltiossa, toisaalta ikuisen kevään maassa – riittää.

Latinalainen Amerikka, täältä tullaan!