Kohta yhdeksän kuukautta on vierähtänyt Kapua-vuodesta. Koko kevät ja kesä on kerätty varoja, ja hyvin meidän ryhmä on siinä onnistunutkin. Oma keräyssumma on vielä hyvän matkaa huipulta, mutta koko ajan on ollut ajatus, että vielä on aikaa. Suunnitelmia pää täynnä, toteutusta ehkä vähän vähemmän.
Ja kunnon kohottamisen aloitan sitten … Niin milloin?
Viikko sitten otin esille meille laaditun kunto-ohjelman ja selasin sen viikolle 37. Muokkasin ohjelmaa omiin aikatauluihin sopivaksi ja mitä ihmettä: exceliin tarvittiin vain kahdeksan riviä. Mitä, mitä, mitä? Kahdeksan viikkoa (nyt siis enää seitsemän) aikaa siihen, että pitäisi olla kentällä matkalla Nepaliin. Keräyssumma on vielä ihan vaiheessa, kunto on vielä ihan vaiheessa, varusteet … no ne on sentään kutakuinkin hankittuna.
Nyt viikot täyttyvät työn ja keräyssuunnitelmien lisäksi lenkeistä. On tunnin hölkkää, puolentoista tunnin kävelyä, ja sitten vielä vähän pidempää kävelyä. Oulun pieni kaupunki taitaa tulla aikalailla tutuksi, kun kuutisen viikkoa vielä tallaan näitä katuja.
Vielä ei jännitä, ei muu kuin keräyssumman kokoonsaaminen. Tavatessa ystävät kyselevät, miten siihen korkealla oloon voi valmistautua. Vielä olen sitä mieltä, että ei siihen voi. Kävelen ja rääkkään jalkaparkojani, jotta ne ovat valmiina pitkiin päivätaipaleisiin ja yritän pitää itseni terveenä. Sitten samalla luottavaisuudella matkaan, kuin mitä lähdin koko projektiin. Tähän saakka on selvitty vähin vaurioin, eiköhän selvitä itse matkastakin. Hektisen alkuvuoden jälkeen hengitellään vuorilla vähän säästäväisemmin ja hitaammin.
Ja ensi lauantaina käydään harjoittelemassa korkealla oloa. Kautta aikain kapuajat lähtevät silloin valloittamaan Haltin huippua :)