Hiljainen bussimatka

Aamulla viimeiset pulahdukset Issyk Kulin lempeisiin ja suolaisiin aaltoihin, taivaan vuorten häämöttäessä ympärillä.. Mustat pilvet enteilivät sadetta ja ukkosta, mutta tuttuun tapaan hiljalleen häipyivät. Pitkän lounaan jälkeen matkaseurueemme oli valmis matkaan, hiljaiseen kotimatkaan. Maisemat vilahtelivat, ensin Issyk Kulin parinsadan kilometrin hyvästijättö, lehmät, lampaat, hevoset saattelivat. Aaltopeltikattojen alla jos minkälaisia asuintaloja, savesta, tiilestä, ei koskaan kahta samanlaista. Pikku puutarhoja, kukkia, pikkulapsia. Vesimeloneita myytävänä kasoittain, kurpitsoita, ja sitten omanamarkkinat, ämpäreittäin, jotka vaihtuivat kullankeltaisiin aprikooseihin. Sieltä elanto, mitä kuivan näköiset pellot tuottivat. Kuivaa, savea, pölyä.

Vähän ennen Bishkekiä saavuimme viimeiseen turistikohteeseemme tällä kertaa, Tokmokin kaupungin Buranan minareettiin. Burana oli silkkitien tärkein risteyskohta 1100-luvulla, eloisa, muurien ympäröimä, jonka sisäpuolella vauras kansa asui.

Tällä hetkellä Buranan tornista oli puolet vuosisatojen kuluessa vajonnut, rakennustarpeiksi myös käytetty. Neuvostoliiton aikana tornia oli korjailtu, mutta nyt savirakennusten raunioilla lapset kirmailivat. Arabiankieliset tekstit ovat vielä arvoituksia tutkijoillekin. Maailaman perintökohde.

Kuivan tuulisen Buranakävelymme jälkeen matka jatkui Bishkekiin, jonne saavuimme iltahämärissä.

Toisenlainen kaupunki avautui meille, maissinkäryn vaihtuessa jouluvaloihin, kiiltäviin ravintoloihin, kauniisiin ja huolettomiin illanviettäjiin. Jäähyväisillallinen, runsas, värikkäässä ympäristössä, sekoitus itämaista, arabialaista, kiinalaista. Ja kirgisialaisen laulajan tulkitsemana suomalaisen ryhmämme tunnelmia arvailemalla.

Pikku matka vielä hienoon hotelliimme, pomppulinnaa (!) väistellen. Hotellissamme ei länsimaisia hienouksia puuttunut. Uni voitti..Paljon jäi näkemättä, paljon myös koettiin. Kiitos kun olit mukana, tsemppiviesteillä ja lämpimillä ajatuksilla.