Aloittelijan mietteitä

Ei se päämäärä, vaan matka..

Mietin itsekseni, mitä teille tästä kertoisin. Hehkutanko hyvää oloani, intoa siitä, saan olla mukana, iloani uusista ihmisistä sekä siitä, että elän sellaisessa tilanteessa, joka mahdollistaa auttamisen. Vai kertoisinko myös epävarmuudesta, ja pettymyksistä, joita niitäkin on jo vastaan tullut. Päädyin hiukan molempiin.

Keräystä on nyt tehty jo jonkin aikaa, ja olen hyvässä vauhdissa. Ideoita on paljon, osa pääsee suunnitteluasteelle, osa tyrmätään saman tien jonkun järkevämmän ihmisen toimesta, tai sitten itse tajuan nauraa idean korkealentoisuudelle.

Olen lähestynyt sekä yrityksiä, että yksityishenkilöitä. Yrityksille ajankohta on hiukan huono, ja neuvotaan palaamaan lomien jälkeen asiaan. Olen myös pyytänyt ystäviäni osallistumaan, kertonut, mitä sillä kympillä saa, jos vaikka jättäisikin yhden kahvilakäynnin väliin… ja kohdannut valtavan määrän hiljaisuutta, jonka olen kokenut välinpitämättömyytenäkin. Ihmiset, joita itse olen auttanut, isostikin, eivät vastaa minulle mitään. Ei mitään, ei edes peukkua tsemppaamaan.

Olen pohtinut tätä asiaa. Ja päättänyt olla ns. vetämättä herneitä nekkuun. Olen miettinyt, että jokainen auttaa tavallaan, joku ehkä haluaa auttaa vain kotimaassa, joku eläinsuojelussa, joku auttaa naapurin mummoa. On moni vastannutkin, että ole jo kuukausilahjoittaja, tai en voi tällä kertaa osallistua, ja se on ihan ok. Olen kiittänyt kauniisti vastauksesta, kieltäytyminen ei minua haittaa, mutta mietin heitä, jotka eivät vastaa mitään. Onko jollekin helpompi olla vastaamatta, kuin kieltäytyä kohteliaasti?

Suivaantumisen sijaan päätin iloita jokaisesta lahjoituksesta täydellä sydämellä. Olen saanut lahjoituksia ihmisiltä, joista tiedän, ettei heillä itselläänkään ole paljoa, ja silti jakavat siitä, kiitos teille. Olen saanut lahjoituksia ihmisiltä, joita en tunne, kiitos! Ihmiset ovat lahjoittaneet omaa työtään tehdäkseen hyvää, olen saanut poikani mukaan auttamaan, ja iloitsen jokaisesta, joka minua tällä matkalla, tavalla tai toisella, tukee. Kiitos teille jokaiselle. Kiitos Annukka myös sinulle, vastailen, kun ehdin, kiirettä on pitänyt!

Matka on siis jo alkanut. Paitsi matka Nepaliin, myös matka omaan itseeni, sen ymmärtämiseen, että vaikka minä toimin tietyllä tavalla, joku toinen toimii toisin, ja se minun täytyy vain hyväksyä. Kaikki eivät innostu samoista asioista, eikä ehkä voisi juuri nyt vähempää kiinnostaa tämä kampanja, sekin minun on hyväksyttävä. Ehkä se ei olekaan välinpitämättömyyttä, erilaisuutta vain. Jokainen täällä tallaa tavallaan, ja kaikella on tarkoituksensa.

Kiitos ystävät, että olette!