Hyväntekeväisyyshanke Kapua tekee maailmasta parempaa paikkaa ja vie sinut vuoriseikkailulle Nepaliin. Nyt käynnistyvä Oma Kapua Nepal -hanke kerää varoja näkö- ja kuulovammaisten lasten koulunkäynnin mahdollistamiseksi Nepalissa. Tiimin vapaaehtoiset tutustuvat Nepalissa avustuskohteisiin ja osallistuvat ensivaellukseksi Himalajalla erinomaisesti soveltuvalle Annapurna Poon Hill -trekille. Haku Oma Kapua -tiimiin on auki.
Oma Kapua -tiimiin haetaan vapaaehtoisia maailman muuttajia, jotka ovat valmiit laittamaan itsensä likoon hyvän asian puolesta. Osallistujat keräävät varoja erityistarpeisten lasten tukemiseksi ja matkaavat marraskuussa 2018 Nepaliin tutustumaan kohteisiin, joita keräysvaroilla tuetaan. Tämän jälkeen tavoitteena on vaeltaa Poon Hillin (3210m) huipulle ihailemaan Himalajan korkeimpia vuorenhuippuja.
Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisestä kiinnostuneet henkilöt. Aiempaa vuorivaelluskokemusta ei tarvita.
Kapuajat keräävät varoja ja levittävät tietoa kampanjan teemoista Suomessa vuoden ajan. Oman keräystavoitteen voi asettaa itse, suositeltu minimitavoite on kuitenkin 1000 euroa. Kapuajat saavat täyden tuen ja materiaalit varainhankintaan sekä henkilökohtaisen Konkarikapuajan tuen. Konkarit ovat jo kerran Kapuan kokeneita, aiempiin hankkeisiin osallistuneita henkilöitä. Konkarit toimivat vertaistukena ja tsemppaavat varainhankinnassa sekä matkaan valmistautumisessa.
Osallistujat maksavat matka- ja muut osallistumisesta aiheutuvat kulut itse. Osallistumismaksu Oma Kapuaan on 149 euroa.
Oma Kapua Nepal 2018 -hankkeen kumppani on Lääkärin sosiaalinen vastuu ry. Oma Kapua -tiimiin ovat kaikkien alojen edustajat tervetulleita mukaan!
Yli 200 vapaaehtoista kapuajaa ovat keränneet jo yli 850 000 euroa maailman köyhimpien maiden hyväksi vuodesta 2006 saakka.
Lue lisää kampanjasta ja hae mukaan tiimiin 15.5.2018 mennessä!
Lisätietoja hankkeesta:
Kapua: Suvi Aarnio, suvi@kapua.fi, p. 050 440 5534
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry: Anna-Riitta Heikkilä, anna-riitta.heikkila@lsv.fi