Seitsemättä kertaa järjestettävän Kapua-hankkeen hyväntekijät ovat vuoden alusta ehtineet kerätä varoja jo 40 000 euroa järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin. Varainkeruu jatkuu vuoden loppuun asti, ja syksyllä vapaaehtoiset kapuajat matkaavat Boliviaan valloittamaan vuoren ja katsomaan, miten kerättyjä varoja käytetään.
– Ihmisten halu auttaa ja osallistua on yllättänyt positiivisesti. Varainkeruu on ollut hyppy tuntemattomaan, mutta myös matka itseeni ja omiin kykyihini. Matkaa odotan suurella mielenkiinnolla ja jännityksellä, kemiönsaarelainen Marjaana Hoikkala, yksi kapuajista kertoo.
Kapua 2015 Bolivia -ryhmän seitsemäntoista jäsentä ovat ehtineet kerätä tempauksillaan ja kampanjoillaan Suomessa kevään aikana yhteensä jo yli 40 000 euroa. Kerätyillä varoilla Kapuan kumppanijärjestöt Väestöliitto, Taksvärkki ry, Kynnys ry ja Plan Suomi parantavat kehitysmaiden tyttöjen ja naisten koulutusta, oikeuksia ja elinoloja.
Tämän vuoden kapuajat ovat osana varainkeruutaan järjestäneet eri puolilla Suomea hyväntekeväisyystempauksina muun muassa kirpputoreja, karaokea, hiihtotapahtuman, lastenjatsit, melontaa, suunnistusta, pyöräilyä, brunssin, bistron ja leffanäytöksen. Ryhmän keräystavoite on 100 000 euroa.
– Helppoa varojen kerääminen ei ole, mutta aivan varmasti helpompaa kuin naisten elämä kohdemaissa, espoolainen Päivi Hyvärinen sanoo.
Kapuajat suunnittelevat paraikaa omille paikkakunnilleen lukuisia kesätapahtumia ja tempauksia. Syksylläkin on odotettavissa upeita kokemuksia esimerkiksi kapuajien järjestämässä Arja Korisevan konsertissa Espoon tuomiokirkossa.
Kapuajat keräävät varoja ja tiedottavat hankkeesta Suomessa vuoden ajan. Syksyllä 2015 vapaaehtoiset kapuajat matkustavat omalla kustannuksellaan Boliviaan, jossa he tutustuvat Planin varhaiskasvatustyöhön ja pääsevät näkemään, miten varoja käytetään. Tämän jälkeen ryhmä tavoittelee Huayna Potosin (6088 m) huippua.
Kapua järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Vuodesta 2006 on kapuamalla kerätty jo 400 000 euroa.
Lue lisää tulevista Kapua-tapahtumista:
http://www.kapua.fi/tulevia-tapahtumia
Kapua Bolivia 2015 -ryhmään kuuluvat:
Marja-Leena Elomäki, Imatra
Marjaana Hoikkala, Kemiönsaari
Henna Holmberg, Espoo
Päivi Hyvärinen, Espoo
Mirjam Hyvönen, Kuopio
Sari Hälinen, Helsinki
Minna Koistinen, Orimattila
Saana Mankila, Oulu
Laura Neira, Helsinki
Tarja Pöyhönen, Suonenjoki
Maiju Salovaara-Hiltunen, Helsinki
Johanna Sivunen, Helsinki
Elina Suhonen, Helsinki
Minna Tirinen, Helsinki
Sirpa Turves-Mankila, Oulu
Tiina Vanne, Espoo
Wilma Wahlroos, Röykkä
Lisätietoa Kapuasta:
Koordinaattori Suvi Aarnio, Aidventures Oy, +358 50 440 5534, suvi@kapua.fi
Lisätietoja järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista:
Plan: Eva Anttila, 050 43 99 515, eva.anttila@plan.fi
Kynnys ry: Mina Mojtahedi, 040 940 1962, mina.mojtahedi@kynnys.fi
Taksvärkki ry: Pamela Arslan, 09 5845 5505, pamela.arslan@taksvarkki.fi
Väestöliitto ry: Marina Wetzer-Karlsson, 0400 848 343, marina.wetzer-karlsson@vaestoliitto.fi
buy prednisone
buy prednisone
cymbalta