Aamulla heräsimme Monjossa 7:30 aamupalalle. Oli ensimmäinen aamu jolloin olisin halunnut vain kääntää kylkeä ja jatkaa unia. En tiedä johtuiko se kuninkaalle sopivasta huoneesta( vessa+suihku) vai siitä, että edessä oli viimeinen vaelluspäivä takaisin Luklaan. Se ehkä kertoo majoituksen tasostamme täällä, kun suihku ja vessa saavat olon tuntumaan kuninkaalliselta. Lähdimme kävelemään Luklaa kohti 8:30 ja taisin olla ainoa, joka olisi halunnut kääntyä ympäri ja jatkaa seikkailua himalajan vuoristossa. On kärsitty, itketty, sairasteltu ja taisteltu, mutta kaikki me matkalaiset pääsimme onnellisesti perille Luklaan. Huomenna viellä odottaa ”The lento” kathmanduhun.
Itse sain kokea suurimman vastaankäymisen tänään. Jouduimme odottamaan 1,5h ruokaa. Oppaidemme tuttu sanonta soi korvissani ”hitaasti, mutta varmasti” samalla kun hakkasin päätäni pöytään ruokaa odottaessa. Nopeus ei ollut tänään valttia todellakaan. Ensimmäisenä ruokapaikalla, viimeisenä syömässä. Ensimmäisenä perillä Luklassa, huonoimmassa huoneessa. Mutta saan olla todella kiitollinen vanhemmilleni näistä geeneistä ja kasvatuksesta. Kyllä nyt jakkipihviä syödessäni muistan onnellisesti niitä aikoja, kun söin hiekkaa hiekkalaatikolla. Kun käytän shortseja 5545m korkeudessa, kiitän niistä lumikylvyistä, jota veljeni minulle antoi. Olen siis muiden ärsytykseen asti ollut terveenä ja saanut nauttia vain upeista maisemista. Olen todennäköisesti shortseja käyttäessäni saanut muutaman kapualaisen sairastumaan, ihan vain myötätunnosta.
On ollut vaikea ymmärtää muiden olotiloja, kun itse on saanut nauttia tervettä arkea. Ovat nämä muut kyllä aikamoinen porukka. Kaikki ovat varmasti ylittäneet itsensä sekä fyysisesti, että henkisesti. Voitte kotiväki vain odottella tarinoita kamppailuista ja itsensä voittamisesta. Palaamme muuttuneina ihmisinä takaisin arkeen. Te voitte tehdä tuomion onko muutos parempaan vai ei?
Anssi Kelan sanoin: ”Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin, niin jotain herää sisälläin”.
Tänään itselläni heräsi haikeutta, surullisuutta, mutta samalla iloa, kun yhteistä matkaamme muistelen. Voin itse vain muistella onnella yöllisiä seikkailuja, kun taistelin jättejä vastaan ja sain Barack Obaman vierailulle Lahteen. Useammalla muulla kapuajalla todennäköisesti heräsi sisällä kuitenkin yskä, räkä, ajatus kuumasta suihkusta, rommista sekä yhteisestä illallisesta kantajiemme kanssa. 14 päivää ja 100kilometriä takana. Ylämäkiä, alamäkiä, vuoria, huippuja ja huikeita kokemuksia. Haluan kiittää jokaista kanssa kapuajaani. Tämä porukka on kuitenkin se mikä teki matkasta ja kuluneesta vuodesta huikean. Kapuajat kuittaavat vaelluksensa Luklassta. Suvaratri=Hyvää yötä.
Hetkinen, vielä matkamme matemaatikon silmin:
16 kapuajaa+ Kapuan äiti Suvi= 17
Khalapatharin valloitti: 88%
Basecamppiin pääsi: 12%
Vuoristolääkkeitä käytti: 53%
Yli 10 päivää ilman suihkua: 59%
Khumbuyskää sairasti: 65%
Kuumeessa oli: 30%
Sairaalassa kävi: 35%
Dalphattia söi: 95%
Antibioottikuuria söi: 47%
Luklaan palasi: 100%
Olen ylpeä poikani kirjoituksesta.Sait kirjoitukseesi hieman myös matematiikkaa. Onpa teillä ollut hieno matka ja upeita kokemuksia! Tsemppiä koko porukalle loppumatkalle ja tervetuloa Suomeen.