Kotimaa kun taakse jäi

Tänään matkamme jatkui Dingbochen kylään, joka sijaitsee noin 4300m korkeudessa. Neljä tonnia meni siis tänään rikki, hyvä meidän huippujengi! Retkikunnastamme alkaa näkymään pientä väsymystä ja joillakin on hieman vaikeampaa totuttautua tähän korkeuteen. Olin todella yllättynyt kuinka helposti oma matkani sujui tänään! Askel oli kevyt ja matka taittui vaivatta. En tiedä oliko syynä Lama Genshen eilinen siunaus, super hyvin nukutut pitkät yöunet vai syömäni energiapatukat. Niin, ne mukanani raahaamat kymmenet energiapatukat, joille jengi nauroi vielä Katmandussa.. Eivät muuten naura enään, kun ovat itsekin huomanneet kuinka paljon energiaa täällä tarvitaan päivän aikana.

Yleisestä väsymyksestä huolimatta positiivista tänään oli kuitenkin se, että olin huomaavinani muutamissa henkilöissä selvää piristymistä eiliseen verrattuna! Kävelimme letkassa joen vartta pitkin ja jossakin vaiheessa takanani alkoi kuulua komeana kuorolauluna tuttuja suomihittejä kuten ”Sininen ja Valkoinen, Saku Sammakko ja Kalliolle Kukkulalle”. Yksi porukan suurista hiteistä on koko atkan ajan ollut ”Pikku Kakkosen posti”. Sitä on hoilattu kerta jos toinenkin! Taitaa olla tässä vaiheessa ainut tarpeeksi helposti muistettava laulu, jonka sanat joka ikinen osaa.

Yhteislaulun ja hitaan kävelemisen lomassa oli mukava tuijotella ympäröiviä maisemia. Tämä luonnon kauneus on täällä vuorilla ollut niin käsittämättömän häkellyttävää että aloimme jo epäillä että vuoret eivät ole oikeita, vaan ne on Hollywood-tyyliin ”trikkikuvattu” polkumme varrelle. Joka aamu olen myös hieraissut useamman kerran silmiä heräämisen jälkeen ja miettinyt, olenko minä todella jo hereillä. Valokuvienkin ottaminen tuntuu jotenkin turhalta, koska kuvissa maisemat ja vuoret eivät näytä yhtään niin hyviltä kuin livenä. Onneksi nämä näkymät ovat piirtyneet ainakin omille verkkokalvoilleni ikuisesti.

Ennen matkalle lähtöä minua jännitti vain yksi asia. Kuinka selviän kylmässä ilmassa. Hassua sinäänsä, että minä, joka olen syntynyt Ouluun ja vieläpä tammikuussa, en voi kestää kylmyyttä!  Noh, tähän asti pelko on ollut onneksi turha. Päivisin aurinko on porottanut välillä jopa niin kuumasti, että vaatekerrokset ovat lähteneet t-paitaan asti pois päältä ja hiki on valunut pitkin selkää. Illat olemme saaneet viettää lämpimissä teehuoneissa, jotka muuten lämmitetään suurimmaksi osaksi kuivatetulla Jakin kakalla. Kuulostaa todella ällöltä, mutta oikeasti se on erittäin järkevää kierrätystä, sillä täällä riittää Jakkeja ja niiden kakkaa vaikka muille jakaa. Yöllä olen ollut iloinen, että hommasin ennen lähtöä talvikäyttöön tarkoitetun makuupussin. Siellä on ollut ihana lämpimässä kölliä, tietäen että ulkona on jo öisin pakkasta. Matka jatkuu ylöspäin ja ilma kylmenee sitä mukaa. Toivotaan, että lämpöä riittää jatkossakin, eikä pahin pelkoni sietämättömästä kylmyydestä käy toteen.

Huomenna saamme viettää kaivatun lepopäivän ja tutustua Dingbochen kylään ja sen lähimaastoon. Katsotaan mitä kivaa oppaamme Tommi ja Otto ovatkaan meille keksineet! Varmaa on ainakin jokapäiväiset kiihkeät korttipelit. Sen jälkeen matka jatkuu kohti huippua paikallisoppaamme Nigman sanoin ”hitaasti, mutta varmasti”.