Voi ei, tällä viikolla oli mun Kapua-blogivuoro. Kalenterimuistutus oli kyllä jo viime sunnuntaina, mutta jotain tuli ja kirjoittaminen unohtui. Jotain on tupannut tänä vuonna tulla erityisen paljon. Jotain, joka pitää heti tehdä, jotain, joka olisi jo pitänyt tehdä tai joku oiva idea, jota aivot alkavat heti prosessoimaan. Nämä ideat ja listatut ja listaamattomat tehtävät ovat tietysti kapuamisen aikaansaamia. Päivätyön ja normaalin arjen pyörittämisen lisäksi aivot ovat raksuttaneet alati kapualle, varainkeruulle ja Nepalin tytöille. Tässä vaiheessa vuotta ja etenkin omaa rahavuorta (4064,03e) tuntuvat ne surraavan erityisen vilkkaasti. Loppukiri on otettava ennen reissuun lähtöä, kaikki kun sanovat, että matkan jälkeen ei enää jaksa. Toisaalta ongelma on positiivinen, jopa kahdella tapaa, rahankeruuvimma kasvaa ja aivoille ei jää enää tilaa miettiä ja jännittää itse matkaa.
Tällä varainkeruumatkalla on aivoihin mahtunut kuitenkin jo tallentumaan huima määrä muistoja. Omien rakkaiden kannustaminen ja mukana eläminen, ventovieraiden hymyt ja rahat keräyslippaassa ja aito välittäminen ja maailman parantaminen sekä etenkin omat onnistumisen tunteet uusissa tilanteissa. Toki myös vähemmän kultareunaisia muistoja, kuten ämpäreittäin myymätöntä linssikeittoa pakastimessa, kirpputorikamoja, arvontapalkintoja ja lakulaatikoita pyörimässä olohuoneen ja eteisen nurkissa, mutta ehkä nekin jo vuoden kuluttua naurattavat. Tässä surraavassa mielentilassa uskon, että jään ikävöimään kapua-vuotta, vaikka varmasti huokaisenkin syvään, kun vuosi vaihtuu.