Oma Kapua 2026 Kilimanjaro

Uhuru – vapaus

Kilimanjaro on ensimmäisen kerran huiputettu 6.10.1889. Tämän suorittivat saksalainen maantieteilijä Hans Meyer ja itävaltalainen vuorikiipeilijä Ludwig Purtscheller. Nyt, 137 vuotta myöhemmin meidän harrastajaryhmämme suuntasi näiden ammattilaisten jalanjäljille kohti Uhuru Peakiä.

Ensimmäisen kerran Kilimanjaro avautui koko majesteettisuudessaan perjantaiaamuna Karanga leirissä. Tuntui epätodelliselta, että olisimme tuolla huipulla reilun 24 tunnin kuluttua. Matka jatkui Karangasta Barafu leiriin, jossa ilma oli aluksi sumuinen ja pilvinen. Kun ilma kirkastui, niin seuraavan yön matkakin konkretisoitui.

Oppaat kävivät läpi illan aikataulun: myöhäinen lounas; lyhyt lepohetki; klo 19.30 päivällinen, minkä jälkeen mahdollisimman pitkät unet; herätys viim. klo 23; tee & välipala; varuste-check (kerrospukeutuminen: päälle kaikki mukana olevat vaatteet) ja lähtö klo 00.00. Nukkuminen olikin väsymyksestä huolimatta vaikea rasti. Tuleva nousu jännitti!

Matkaan päästiin hieman puolen yön jälkeen. ”Pole, pole”, joka oli ollut jo jokaisen edeltävänkin päivän rytmi, hidastui entisestään ja askeleet lyhenivät. Etenimme pimeässä oppaiden johdolla hyvin rauhallisesti. Maasto oli osin hyvin vaikeakulkuista louhikkoa, joka pimeässä otsalampun valossa tuntui vielä vaikeammalta. Jokaiseen askeleeseen piti keskittyä.

Edellä kulkevan kengät olivat hyvä kiintopiste katseelle. Niistä näki, mihin oma askel piti sijoittaa, eikä katse lähtenyt harhailemaan edessä, hyvinkin korkealla näkyviin edellä vaeltavien valoihin (ne konkretisoivat ikävästi jäljellä olevan pitkän matkan). Yö tuntui pitkältä ja hengittäminen vaikeammalta askel askeleelta. Taukoja pidettiin usein: silloin oli helpompi hengittää. Välillä minusta tuntui, että kävelen unihorteessa. Pitääkseni itseni hereillä aloin puhua itselleni: ”Hyvin menee”, ”Pian ollaan ylhäällä”, ”Jaksan hyvin”…

Ryhmämme ihaili auringonnousua 5.200 m korkeudessa. Se tuntui maailman kauneimmalta auringonnousulta! Ja hetken kruunasi mukillinen kuumaa teetä. Olimme jo varsin korkealla.
Seuraava etappi oli kraatterin eteläreunan Stella Point (5.756 m). Päivän valossa matkan eteneminen tuntui hidastuvan; vaikka kuinka askelsi eteenpäin, niin kraatterin reuna ei vain tullut lähemmäksi. Askeleet olivat noin kengän mittaisia ja hengitys hankalaa.

Ja sitten yht’äkkiä olimmekin jo Stella Pointilla! Mikä voittaja-fiilis!!!  Jalat toimivat hyvin mutta hengitys ei. Sovimme mieheni kanssa, että palaamme tästä omin jaloin alas Barafu leiriin. Opas kuitenkin ilmoitti, että jatketaan matkaa. ”Jaa mihin?” No, Uhuru Peakille!! Jäljellä oli noin 140 metrin lisäkorkeus ja kilometrin etäisyys.  Ja niin me sitten porukalla  jatkettiin matkaa. Loiva, tasainen väylä tuntui highwayltä. Klo 9.30 lauantaina 14.11.2026 on virallinen ryhmämme huiputushetki. Teimme sen!!!! Olen kiitollinen oppaallemme, joka kannusti eteenpäin. Olisin katunut jälkikäteen sitä, että uskoin oman mieleni epäilykseen jaksamisesta, vaikka fyysisesti olin kykenevä jatkamaan. Tiesin, että näin voi käydä, mutta silti olin mennä oman mieleni ”ansaan”.

Uhuru tarkoittaa swahilin kielessä vapautta. Hetki tuolla huipulla oli juuri sellainen; vapaa kaikesta – olla ja nauttia; hengittää (sujui taas hyvin) rauhassa ja olla ylpeä itsestään!

 

 

 

 

20.11.2026 Marita Maaranen

3 ajatusta aiheesta “Uhuru – vapaus”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top