Kapua 2025 Tadzikistan

Yhdessä kohti yhdenvertaisuutta

Aamulla suuntasimme Ishtirokin toimistolle, jossa meidät otti vastaan järjestön työntekijöitä, jotka toimivat eri projekteissa, joissa suomalaiset järjestöt ovat mukana. Ishtirokin johtaja kertoi meille heidän toiminnastaan.

Ishtirok (nimi tarkoittaa osallisuutta) on paikallinen järjestö, joka tekee työtä vammaisten henkilöiden aseman parantamiseksi. Sen toiminta perustuu vahvasti ajatukseen, että kaikilla on yhtälaiset ihmisoikeudet ja että kaikki ovat yhdenvertaisia. Järjestö on toiminut jo 20 vuotta. Tällä hetkellä järjestön toiminta on lähes kokonaan kolmen suomalaisen järjestön rahoituksen varassa. Järjestöistä kaksi, Kynnys ja Väestöliitto, ovat Kapuan yhteistyökumppaneita.

Ishtirok järjestää vammaisille henkilöille erilaisia toimintoja mm. vertaistukiryhmiä seķä erilaisia koulutuksia, jossa aiheena ovat esimerkiksi seksuaalioikeudet. Järjestö yrittää myös saada kaupunkia saavutettavammaksi kaikille esimerkiksi siten, että se valvoo, että uusiin rakennuksiin rakennetaan ramppeja.

Ishtirok järjestää myös esimerkiksi kesäkouluja, joihin naiset saapuvat ”arkana tohveleissaan ja pyjamissaan, ja joista he valmistuvat leningeissään ja korkokengissään täynnä itsevarmuutta ja itseluottamusta”, kertoo johtaja.

Lounaan jälkeen ohjelmassa oli kotivierailu. Oli koskettavaa päästä kyläilemään Nigina Ikromovan luona. Hän on nainen, joka on osallistunut Ishtirokin järjestämään koulutukseen ja sen ansiosta pystynyt perustamaan oman yrityksen. Yrityksen nimi on Jiloi Nigin, joka tarkoittaa hohtavaa kiveä. Nimi onkin hyvin kuvaava, koska paikalliset kankaat ovat täynnä strasseja, paljetteja ja helmiä. Nigina ompelee vaatteita ja tekee tilaustöitä asiakkaille sekä tekee myös erilaisia käsitöitä ja koruja. Hän rakastaa tehdä nukkejen pukuja. Nigina unelmoi omasta isosta liiketilasta, jossa hän voisi asettaa töitään näytille, omasta mallistosta ja että voisi muille vammaisille henkilöille opettaa ompelemisen taitoa ja samalla rohkaista heitä kurkottamaan kohti unelmiaan.

Nigina elää äitinsä kanssa. Asuntoon on tehty hissi, jotta Niginan olisi helpompi kulkea pyörätuolillaan asunnon toiseen kerrokseen. Hankalaksi Nigina kokee kuitenkin liikenteen ja liikkumisen Dusanbessa, koska julkinen liikenne ei ole esteetön ja esimerkiksi pienet asuinkadut ovat niin huonossa kunnossa, että niillä on vaikea kulkea pyörätuolilla. Hän kokeekin liikenteen pelottavana ja hänen on vaikea esimerkiksi mennä opiskelemaan toiselle puolelle kaupunkia. Nigina on kuitenkin huomannut muutoksen Tadžikistanin yhteiskunnassa. Asenteet ovat pikkuhiljaa muuttuneet hyväksyvämpään suuntaan vammaisia henkilöitä kohtaan.

Keskustelu Niginan kanssa oli todella valaisevaa ja lisäsi toivoa ja luottamusta, kun konkreettisesti näki, miten Ishtirokin avustusohjelman avulla vammaiset henkilöt saavat apua, jonka avulla he voivat elää täysipainoista elämää. Päivä oli monella tapaa avartava ja silmiä avaava. Tuntui tärkeältä kokea tämä.

Nyt kun olemme tehneet kahden kohteen vierailut ja nähneet, mihin keräämämme varat konkreettisesti menevät, on hyvä aloittaa uusi vaihe matkaamme – vuoristovaellus. Vierailut ovat varmasti antaneet meille lisää motivaatiota vaellukseen. Nyt tiedämme, miksi ja kenen puolesta kapuamme.

6.9.2025 elina_johansson

1 ajatus aiheesta “Yhdessä kohti yhdenvertaisuutta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top