Ihana KAK-viikonloppu satumaisella Örön linnakesaarella
Perjantaina 11.4.2025 punaiseen Golfiin pakkautunut autokuntamme oli hyvissä ajoin liikkeellä. Olin nimittäin varautunut myrskyyn ja muihin sään ääri-ilmiöihin, mutta aurinko yllätti. Emme antaneet sen häiritä, vaan käytimme ylimääräisen ajan poikkeamalla ihmettelemään Taalintehtaan hiiliuuneja. 
Kojan-divarista matkaan tarttui Aale Tynnin kirja Soiva metsä vuodelta 1947. Tässä teille ote runosta Saari:
Sydämelläni, jossa on onni
ja tuska vierekkäin,
sadun ihmeellisen saaren
minä, uneksija, näin.
Sen kaunista rantaa kiersi
vesi kirkas unelmain,
ei läikkyen lakkaamatta,
vaan kuvastellen vain.
Ja niinpä saavuimme Kasnäsin satamaan, jossa yhteensä 18 kaikkien aikojen kapuajan (KAK) ja yhden Jasa-koiran kanssa siirryimme Idun-alukseen. Jo tunnin venematkan aikana Marja leikitti meitä ja pääsimme tutustumaan toisiimme. Örön saaressa Nina ja Janne henkilökuntineen ottivat meidän sydämellisesti vastaan. Päivällisen jälkeen majoituttiin, tehtiin pieni iltalenkki auringonlaskua ihailemaan ja sitten jo nukkumatti kutsui meitä.
Lauantai alkoi Kaija-shamaanimme vetämällä tiibetiläisellä aamujumpalla ja äänimaljarentoutuksella. Saimme toki aamiaistakin, erityismaininta juureen leivotuille sämpylöille. Sitten lähdimme harmaahkossa säässä reippahasti kiertämään punaista luontopolkua kohti saaren pohjoiskärkeä. Länsirannalta noukimme roskia ja niitä kertyikin jokunen säkki.
Lounaan ja äänimaljarentoutuksen jälkeen aurinko näyttäytyi meille ja jaksoi paistaa koko päivän ja sunnuntainkin. Kokoustimme Kapuan Tuki ry:n kevätkokouksen, osallistujia lienee ollut kaikkien aikojen ennätysmäärä. Keskustelunaiheista polttavin oli: milloin saamme tietää syys-KAKin ajankohdan ja paikan?
Selvästi meihin oli syntynyt jonkinasteinen roskienkeräysmania ja suuntasimme jälleen rannoille. Ainoa viikonlopun ikävä asia oli kaikenmaalainen laivaroska, jota oli aika paljon rantoja rumentamassa. Teimme parhaamme niiden poistamiseksi. Sitten olikin taasen nälkä ja päivällisen jälkeen pääsi saunaan – jos jaksoi! Minulta loppui lataus ja menin nukkumaan – unta riitti aamulla niin kauan, että myöhästyin aamujumpasta.
Sunnuntain aamiaisen jälkeen meillä oli vielä muutama tunti aikaa ulkoiluun ja roskien keräilyyn ennen lounasta ja kotiinlähtöä. Örö jäi mieleen paikkana, johon alkaa suunnitella jo seuraavaa reissua ennen kuin on edes lähtenyt. Mietin vaan, että onko Örö sama ilman KAKkijoita. He kun ovat vallan mainiota seuraa ja erikoisen mukavia ihmisiä. Mihin porukkaan päätyikään, niin juttu luisti aina.
Välillä keskustelunaiheet olivat vakavia, kehitysyhteistyötä kun tukemassa ollaan. Vaan toisaalta harvoin saa yhtä paljon nauraa viikonlopun aikana. Moni naurunremakoista liittyi uskomattomiin Kapua-keräysideoihin, joista kaikista ei ehkä ole ihan toteutukseen asti kuitenkaan.
Aivan liian nopeasti kului aikamme Örön saaressa. Kiitos Suvi ja kanssaKAKkijat! Onneksi seuraava KAK jo vähän ilmoitti itsestään, joten tarrojen liimailu Kansallispuistot – Bongarin opas -kirjaani saa toivottavasti jatkoa. Seuraavaan kertaan, näihin kuviin ja tunnelmiin:
Oli satua vain ja unta
ja totta puolittain
koko saarivaltakunta,
pesä sylissä unelmain.
Ja ikäni kaiken kiitän,
sen että kerran näin –
sydämelläni, jossa on tuska
ja onni vierekkäin.
Kuvat Annikka Kalliokoski ja Kaija Kettunen