Hiippailua viidessä tonnissa

Starttasimme tämän päivän Charcota-järven rannalta pakkaamalla leirikamppeet kasaan ja lähtemällä itse vaeltamaan seuraavaan kohteeseen. Kimpsut ja kampsut kulkivat taas aasien ja laamojen selässä seuraavalle etapille. Ensimmäinen nousu oli viedä sekä uskon että mehut, mutta selvittiinpä siitäkin lopulta ja päädyttiin hitaasti hiiviskellen viiteentuhanteen metriin. Tulipa siis nousua 4600 metristä jokunen satanen lisää. Taakse jäi uskomaton järvi-vuoristomaisema, joka yöaikaan asioilla käydessä vain korostui entisestään vuorten ja lumen heijastuessa tyynen järven pinnasta, ylhäällä uskomattoman tähtitaivaan ja Linnunradan kaartuessa kuin kattona pään yllä. Kyllä olo oli kuin maailman katolla.

Itseä jännitti oma jaksaminen alkumatkan järjestettyä pieniä paikallisia yllätyksiä sairauksien ja sairaalareissun myötä. Myös vuoristotauti antoi kuulla itsestään heti Boliviaan saavuttua sekä uudelleen saavuttuamme telttaleiripaikkaamme. Onneksi näistä on päästy yli ja on jaksanut lähteä koettelemaan voimiaan. Muut kipusivat eilen Pico Austrialle. Itse pidin lepopäivän ja kävin ihanan leirihenkilökuntamme jäsenen opastamana kiertämässä leirijärvemme kahdessa tunnissa ja ihmettelemässä muun muassa andilaisia jäniksiä, viscachoja.

Tämän päivän urakasta ei ole hirveästi uutta todettavaa. Teimme matkaa yli toimistotyöpäivän nousten ja laskien ja nousten ja laskien… Useampikin kuulemma tuli kironneeksi alaspäinmenon alimpaan hornaan. Allekirjoitan! Upeita ja vielä upeampia maisemia, vesisadettakin, kunnes lopulta laamojen lievästi esteleminä saavuimme tämänöiseen telttamajapaikkaamme, josta huomenaamulla kävelemme ENÄÄ noin tunnin alamäkeen ja sitten meidät jo kuljetetaankin autolla Huyana Potosin juurelle aloittamaan se viimeisin haaste.

Johanna Sivunen