Hyvästit ja ensimmäinen safaripäivä

Aamulla kokoonnumme vielä yhdessä aamupalalle ja sitten on aika sanoa hyvästit Sirkalle. Me muut suuntaamme safarille ja Sirkka lentää kotiin. Onneksi Sirkan kunto on niin hyvä, että hän voi aloittaa kotimatkan, ja minäkin olen toipunut niin hyvin, että pääsen läjtemään safarille.

Tarangiren puiston ulkopuolelle on kerätty norsun pääkalloja ja luita. Ne ovat vaikuttavan kokoisia ja herättävät jännittyneen toiveen siitä, että näitä jättiläisiä näkisi myös elävänä puiston sisällä.

Ja kyllähän puistossa näkyy eläimiä, aivan valtavasti! Erityisesti seeproja on välillä ihan ruuhkaksi asti. Myös Gnuita ja gaselleja näkyy paljon. Seeprat ovat suloisen pyöreävatsaisen ponin oloisia, ja käyttäytyvätkin tutun oloisesti aivan kuin kesymmät hevoseläimet.

Myös kirahveja, strutseja, pahkasikoja, mangusteja ja norsuja näkyy. Tunne näitä eläimiä ihaillessa on välillä aivan epätodellinen, luontodokumentti on yhtäkkiä muuttunut todeksi.

Näemme myös leijonia, aikuisia ja pentuja. Kuljettajamme Yousuf ja myös muiden safariautojen kuljettajat intoutuvat ajamaan pois tieltä ja yhtäkkiä jahtaamme leijonia pitkin savannia. Onneksi ihan hiljaista vauhtia ja vain lyhyen matkaa, mutta Yousuf taitaa ymmärtää äänensävystämme, että tämä ei ollut mielestämme pelkästään hyvä asia. Muuten olemme kyllä pysyneet hyvin kiltisti tiellä, vain leijonat saivat hetkellisen hurmion aikaan.

Myöhemmin näemme näköalapaikalta alhaalla joella juomassa olevia kirahveja ja paviaaneja, joiden käyttäytymisen seuraaminen on äärimmäisen mielenkiintoista. Miten varovaisesti kirahvi lähestyy jokea ja miten haavoittuvaisen kömpelö juomaan polvistuva kirahvi onkaan.

Tarangiressa on paljon Baobab-puita, joihin ihastun valtavasti. Mekin ehdimme kokea ja nähdä paljon yhdessä päivässä, mutta nämä puut ovat olleet olemassa jo satoja vuosia. Mitähän tarinoita niillä olisi kerrottavana?