Tässä ja nyt
Jos maailma makaisi suurin piirtein samassa asennossa kuin vielä vuosi sitten, pakkailisin todennäköisesti tällä hetkellä rinkkaani vaellustavaroita kauan haaveilemaani Nepalin reissua varten. Tekisin viimehetken kuntoharjoituksia ja miettisin backup- lääkityksiä vuoristotaudin, sekä mahdollisten muiden haavereiden ja pöpöjen varalle. Todennäköisesti olisin myös katsonut youtubesta ainakin tuhat kertaa kaikki hakusanoilla #lukla #landig #mostdangerousairport löytyvät videot.
Niinpä. Jos ja jos. Tällä hetkellä istun kuitenkin kesämökkimme keittiössä onnistuneen sieniretken tuomien onnellisuushöyryjen päihdyttämänä (ei, en ole nauttinut psilosybiiniä sisältäviä sieniä, kerännyt ainoastaan suppiksia ämpäriin), totaalisen tyytyväisenä elämääni. Minulla on rento olo ja hyvä olla. Kahden tunnin reippailu kuuraisessa metsässä on tehnyt hyvää sekä keholle että mielelle.
Yksi aikakautemme ehkä hoetuin klisee on carpe diem- tartu hetkeen, elä tässä ja nyt. Ärsyttävää t-paita slogan- kamaa, ajattelin vielä jokin aika sitten. Vaikka kyseinen mietelause onkin kovin kulahtaneen kuuloinen ja tutun tatuoijataiteilijan mukaan eniten käsivarresta piiloon hakkautettu mietelause, piilee siinä kuitenkin syvä viisaus. Jos tällä hetkelläkin fokukseni olisi pelkästään ”sit ku korona on ohi”- tulevaisuudessa ja keskittyisin pelkästään erilaisiin Covid-19-viruksen tartuntatilannetta kuvaaviin lukuihin ja käppyröihin, olisi minulta saattanut jäädä kokematta se fiilis, minkä vielä ruskaan pukeutunut metsä ensilumen sinne sataessa minulle tarjosi. Nämä pienet arjen onnellisuustuokiot antavat minulle voimia kestää tulevaisuuden epävarmuutta. Ja epävarmaahan se tulevaisuus on ollut aina ja on sitä tästä eteenpäinkin, koronalla tai ilman. Tämä vallalla oleva pandemia (alan jo vihata tätä termiä) on kuitenkin tehnyt tuon tosiasian meille ehkä vähän konkreettisemmaksi. Elämän yllätyksellisyydestä sain viime vuonna tuntuvan muistutuksen, kun läheinen nuori ihminen sairastui syöpään, ihan tuosta vaan, ilman suurempia varoitteluja. Elämä osaa yllättää, niin hyvässä kuin pahassa, ilman että se kyselee kenenkään mielipiteitä. Siksi elämä on nyt.
Tartutaan siis niihin hetkiin, pidetään itsestämme huolta, jotta voimme auttaa heitä, jotka apua kipeiten tarvitsevat…juuri nyt.