Laura Rantanen
Kapuamalla tukemaan vammaisia lapsia ja nuoria Nepalissa!
Tavoite: 5420€
Kerätty: 5660.00€
Jo pitkän aikaa on haaveissani ollut hyväntekeväisyysprojekti ja nyt löysin sille upeat puitteet! Mahtava yhteinen hanke ja samalla oma projekti koko vuodeksi huipentuen yhteiseen vaellusmatkaan, jolla pääsemme tutustumaan kehitysyhteistyökohteeseemme paikan päällä ja kapuamaan Gokyo Ri-kukkulalle, jonka korkeus 5420 m on myös euromääräinen keräystavoitteeni Kapua 2020 Nepal-matkallani. Iloitsen jo ennalta hankkeen kautta tukea saavien lapsien ja nuorien auttamisesta Nepalissa, mutta odotan innolla myös itse keräysvuotta ja sen mukanaan tuomia uusia ja erilaisia hetkiä omaan elämääni.
Keräämme rahaa kolmen järjestön kehitysyhteistyöprojekteihin Nepalissa. Keräämämme varat ovat kehitysyhteistyöhankkeiden omarahoitusosuuksia, joita ilman ulkoministeriön pääosin tukemat hankkeet eivät voisi toteutua. Nuoret ja vammaiset kohtaavat Nepalissa monenlaista syrjintää, eikä kaikilla ole yhdenvertaista mahdollisuutta laadukkaaseen koulutukseen tai terveydenhoitoon. Tarksvärkin hankkeessa Kapua 2020 varat ohjataan Nepalin hankkeeseen, jossa tuetaan oppilaskuntia mm. oppimisympäristöjen kehittämisessä ja vahvistetaan nuorten osallisuutta yhteisöissä. Oppilaskuntatoiminnan kautta lapset oppivat tuntemaan oikeutensa ja toimimaan niiden puolesta. Lisäksi edistetään yhdenvertaisuutta ja tyttöjen koulutusta mm. kouluttamalla opettajia, vanhempia ja koulujen johtokuntaa esimerkiksi vammaisten lasten oikeuksissa. Väestöliitto pyrkii hankkeessaan siihen, että vammaiset ihmiset saavat tietoa seksuaalioikeuksistaan, terveydenhuollon henkilökunnan osaaminen paranee ja yhteiskunnassa saadaan asennemuutoksia aikaan etenkin vammaisten osalta. Kynnys ry nostaa esiin myös etenkin vammaisten naisten voimaannuttamisen tärkeyden.
Ongelmat ovat yhteisiä maailmassa, mutta elämän lähtökohdat ovat hyvin erilaisia eri puolilla maapalloa ja eriarvoisuus edelleen kasvaa. Lisäksi globaalit kriisit ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat rankimmin köyhimpiin maihin. Vuodesta 2006 alkaen jo yli 250 vapaaehtoista kapuajaa on kerännyt yli miljoona euroa oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja matkannut 13 maahan tutustumaan varoilla toteutettaviin hankkeisiin sekä kiipeämään vuorten huipuille. Nämä huikeat kapuamismatkat ovat täysin omakustanteisia kapuajille.
Kiitos avustasi! <3
Lahjoitukset