Mukavuusalueen ulkopuolella

Tänään katkoimme kahden viikon aikana syntyneet siteet, kun muu porukka suuntasi lentokentälle kohti Addista ja kotisuomea. Me Heikin kanssa matkaamme vielä huomenna Lalibelaan maailmanperintökohdetta katsomaan.

Vuorilla kahdestakymmenestä vieraasta ihmisestä tuli tuttuja ja joistakin ehkäpä pitempiaikaisia ystäviäkin. Matka, jonka teimme yhdessä vuorille, oli hienojen maisemien lisäksi rankka. Paljon askeleita, väsymystä, kipua, pulinaa ja ripulia. Päänsärystä, oksentelusta, nälästä ja vaarallisista tilanteista puhumattakaan. Kaikki tuo kokemus yhdistää, mutta myös ero vapauttaa tuntemaan omat tunteet.

Vuorilta paluu Gondariin oli merkillinen, kaikki tuntui siistiltä ja sivistyneen turvalliselta. Tämä paikka tuntuu todellakin toiselta kuin viikko sitten. Olimmehan nähneet maailman köyhimpiä alueita vuorilla, nimittäin paljasjalkaista kansaa, joka eli tietämättä mistään muusta kummallisen onnellisena. Ilman nettiä, sähköä, juoksevaa vettä. Ilman kenkiä, sadevaatteita, coretex-asuja tai merinovillakuteita. Kulkien vuoren rinteillä ilman kenkiä kantaen päänsä päällä isoja taakoja heinää tai milloin mitäkin. Asuen maalattiaisissa asumuksissaan likaisina ja risaisissa vaatteissa. Kohdaten meidät silti aina hymyssä suin.

Mikä oikeus minulla on kaikkeen tähän? Valinnan vapauteen? Seikkailuun? Hotellin terassin öiseen kauniiseen näkymään ja maittavaan illalliseen viinilasin kera? …

Tieto lisää tuskaa, mutta myös rauhoittaa. Oma kokemus hämmentää, mutta myös vahvistaa ja auttaa ymmärtämään. Meillä jokaisella on mahdollisuus auttaa pienellä omalla panoksellamme tätä maailmaa eheytymään. Kukin omin keinoin ja omalla tyylillä. Onko niin, että oman mukavuusalueen ulkopuolella vasta todellinen kasvu alkaa?

Gondar, Etiopia 16.11.2019; Jaana Partanen