Tunteita tulvillaan

Lähes vuorokauden kotiin päin kestäneiden lentomatkojen aikana on ollut hetkittäin aikaa ajatella ja eritellä Etiopian matkaan liittyneitä tuntemuksia. Reitti kulki Gondarista Addis Abeban kautta Tukholmaan, Helsinkiin ja Ouluun. Lopun aikaa olen roudannut matkatavaroitani edes takas ulos ja sisään aina uuteen lentokoneeseen. (Minun lipuillani ei ollut teknisesti mahdollista saada niitä henkilökunnan kuljettamana.)

Kun tavoite on saavutettu, suunnitelmat toteutettu ja yksi retki päättynyt, on mahdollista heti tuoreeltaan tarkastella tehtyä projektia. Mielenkiintoinen kysymys on se, että mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua reissun, 6.-17.11.2019 aikana ja pohtia erityisesti sen herättämiä ajatuksia ja tunteita. Jokainen Kapuaja on tehnyt oman matkansa, käynyt läpi omat taistelunsa ja mietteensä ja kohdannut oman tunteensa. Koetin viritellä tästä aiheesta keskustelua jo matkan aikana pienemmässä porukassa, mutta se ei sillä kertaa ottanut siipiä alleen, joten nyt on hyvä hetki vähän analysoida!

Haluan tässä ”matkapäiväkirjassani” kuvata vähän tarkemmin niitä erilaisia tunteita, joita aistin matkalla ja joista puhuttiin tai joista vaiettiin. Menneistä viikoista Etiopiassa on luotu blogeissa erilaisia tilannekuvia ja tapahtuneisiin asioihin liittyneitä tunnekokemuksia on jollakin tavalla ainakin sivuttu aikaisemmissa kirjoituksissa.

Minkälaisia asioita muistojemme reppuun sitten jää? Kokemuksien muistamiseen liittyy usein tunnekokemus, joka on aina yksilöllinen ja liittyy jokaisen omaan historiaan ja niihin peileihin, joita kanssamatkustajat meille antavat. Tästä johtuen vain osa tunteistamme on yhteisesti jaettuja, vaikka ne perustuvat jaettuihin kokemuksiin. Tätä ajattelen, kun pohdin parin viime viikon tapahtumia turvallisesti kotona, omassa rauhallisessa ympäristössäni kiitollisena siitä, että olen päässyt ehjänä ja terveenä kotiin.

Ennen kuin voi alkaa pohtia kokemuksen erilaisuutta tai samanlaisuutta on tärkeää ja välttämätöntä miettiä, minkälaisia tunteita on kokenut tai kuullut toisten kokeneen. Olen vaelluksen aikana kuullut ympärilläni olevien Kapuajien puhuvan esimerkiksi peloista, jännityksestä, epävarmuudesta, ilosta, kiitollisuudesta, ahdistuksesta, onnellisuudesta, turvallisuudesta, kateudesta, riemusta, ylpeydestä, armosta, surullisuudesta, vihaisuudesta, ärtymyksistä ja pettymyksistä. Toisaalta olen voinut aistia harmistusta, hätäännystä tai hätääntymistä, pitkästymistä, epäilyksen ja  yllätyksen tunnetta. Luettelossa on vain pintaraapaisu niihin kaikkiin tunteisiin, joita liittyi yhteiseen ja silti niin yksin oman pään kanssa tehtyyn reissuun. Tunteiden kaari on laaja ja kaikkia niitä ei voi eikä tarvitse käsitellä tai analysoida. Pelkän listan kirjoittamalla otin vapauden valita ja tehdä tulkintoja. Omasta mielestäni on kuitenkin tärkeää välillä pysähtyä miettimään, miksi jokin asia tuntuu niin pahalta tai menee jollakin tavoin liikaa ihon alle.

Aina, kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa siihen liittyy kunnioittaminen. Kun matkaa tehdään yhdessä, on toivottavaa, että jokaista yksilöä kohdellaan kunnioittavasti. Aina se ei ole helppoa. Ja tässä en edes ota kantaa siihen, miten kunnioittavasti osaamme aina suhtautua niihin, joiden elämää ”menemme katsomaan”. On vaikeaa kätellä satoja vastaantulevia lapsia, joista jokainen tuntui tuijottavan valkoista ihoa ja haluavan koskea sitä. Pelkkä tiellä käveleminen tuo mukanaan voimakkaita tunteita, pelkoa, ahdistusta ja oman terveyden suojaamista, tuntuu pahalle.

Pelkästään se, että  olemme tehneet vaativan fyysisen ponnistuksen on vaikuttanut tunteiden kokemiseen. Fyysinen rasittuminen ja esimerkiksi nälkä saa aikaan sen, että tunteet ja niihin liittyvät ilmiöt voimistuvat. Tunteet ja niiden kokeminen on tilannesidoinnaista – tämän olemme saaneet yhdessä kokea. Eräs kapuaja sanoikin, että olemme olleet mukana ihmiskokeessa. Toisaalta on ymmärrettävä sekin, että tilanteisiin liittyy erilaisia merkityksiä, joka saa aikaan erilaisen tunnekokemuksen. Joku kokee saman asia merkityksettömänä ja toiselle se on valtavan suuri, toinen ohittaa asian yhdentekevänä ja toinen jää siihen kiinni pitkäksi aikaa.

Joku on sanonut, että ei ole olemassa hyviä ja pahoja tunteita. Tunne on aina oikea, kunhan se on oikean kokoinen ja oikeassa paikassa. Omalla matkallani olen saanut kokea ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, turhautuneisuutta, jännitystä, rauhallisuutta – onpa siinä taas aineksia kasvaa paremmaksi itsekseni. Ja oppia tuntemaan itseäni yhä paremmin ja tunnistamaan tunteitani juuri sopivalla tavalla. Ehkäpä olennaista onkin tutkia sitä, miksi tunnen juuri sellaisia tunteita, kuin mitä tunnen jossakin tilanteessa.

Nöyränä ja kiitollisena elämästä ja ihmisistä ympärilläni.

Rakkaudella, pikku kalamajassaan, Pia