Kipusin, kapusin ja melkein kompastuin

Suorittaja minäni sai eilen taas vallan kun tarjoutui mahdollisuus nousta läheiselle vuorelle noin 400 metriä kylää korkeammalle. Loppujen lopuksi kapusimme huipulle ja nousua tuli lähes 700m. Innoissamme vielä kirmasimme juoksuaskelin rinnettä alas kun tuntui kulkevan. Uuden aamun koittaessa keho antoi tasaisin välein ”signaaleita” päähäni, että ota rauhallisemmin. Suorittamisesta on luovuttava ja mentävä pienin askelin, sillä muuten voi matka loppua kesken. Turhaa kehon rasittamista tulisi välttää sillä se voi todellakin kostautua näissä korkeuksissa.

Tänään matkamme kulki Dingbochesta Thoklaan 4620 metrin korkeuteen, jonne sinnikäs Kapua porukkamme lähti lukuisista oireiluista huolimatta taas aikataulun mukaan. Vaellusmaastomme oli aika tasainen ja nousimme hitaasti muutaman satametriä kolmen tunnin vaelluksemme aikana. Katselin välistä porukkamme etenemistä perästäpäin ja mietin millainen väripilkku se onkaan valkoisten vuorenhuippujen, vihreänruskeiden pölyisten pensaiden ja harmaiden kivien välissä.

Hengitys käy paikoittain raskaana kertoen hapen vähyydestä ja pakottaen hidastamaan askelta. On pakko kuunnella oman kehon kuiskauksia. EI OLE KIIRE! joudun muistuttamaan itseäni asiasta aika ajoin. Annan katseeni levätä kaikessa ympäröivässä luonnon ylväydessä. Vuoripuro solisee, kuulen jakkien kellojen kilinän takaani, tuuli ujeltaa korvissa. Olen läsnä, tässä ja nyt, elän hetkessä mahtavien vuorien ympäröimänä.

Saavuttuamme Thoklaan nautimme normaaliin tapaan erilaisia tee juomia ja majoittauduimme huoneistoihimme. Ruokailun jälkeen oli vielä tarjolla pieni iltapäivävaellus läheiselle Chola järvelle joka oli Cholatse vuoren (6440m) juurella. Aurinko laski vuoren taa saavuttuamme turkoosille jäätyneelle järvelle. Kylmyys tulee myös välittömästi auringon mentyä piiloon.

Olemme kaikki kuvanneet tätä ihmeellistä ja erilaista ympäristöä; ihmisiä, luontoa ja elämää. Koska päivämatkat ovat aika lyhyitä jää päivästä paljon aikaa muuhunkin. Monet meistä ovat jakaneet ahkerasti kuvia ja kuulumisia sosiaalisen median pyörteissä. Itsekin olen näin toiminut. Tämä on vaan tätä päivää. Yhteydet kuitenkin käyvät heikommaksi mitä korkeammalle kapuamme ja se on mielestäni hyvä. Itse koitan vain nauttia elämyksistä tästä eteenpäin ja olla läsnä hetkessä. Mahdollisuuksia pysähtyä ja vaan olla, ei ole liikaa.

Niinkuin Kapua keräyksessä niin myös vuorelle kiipeämisessä itse matka on tärkein, ainakin minulle. Jos maailman korkeimmalle vuorelle pääsisi hetkessä ei tunne olisi sama kuin että on kokenut unettomat yöt, ripulin, kuumeen, vuoristotaudin oireet, yskän ja nuhan. Puhumattakaan taivaltamisen raskaudesta joka varmaan osan meistä on yllättänyt. Näitä ”elämyksiä” on matka täynnä, mutta toisaalta myös hillitöntä riemua aina uuteen paikkaan saapumisesta tai uuden korkeuden saavuttamisesta.

Kantajamme ovat Iloisia, Kapua ryhmämme Sinnikäs ja oppaat Älykkäitä. Joten kaikki mitä poikani kirjoittivat isänpäivä kortteihin, jotka sain matkaan mukaan, tulivat toteen reissukumppanien kautta. Nämä hetket ovat kultaa joita tähtikirkkaina öinä vielä kotimaassa tulemme ihmettelemään ja muistamaan kiitollisina kokemastamme. Superjengi josta voi vaan sanoa, että yhdessä olemme enemmän ja kapuamme vielä paljon korkeammalle!

2 kommenttia
  1. Seija Paasi says:

    Hienoja tunnelmia ja oivalluksia. Tsemppiä Huippujengi Go Go mutta step by step ;) Meillä ei Etiopiassa ollut tuo yhteys noin hyvä. Itse olin viikon ulkona reaaliajasta ja se teki hyvää. Nauttikaa…ois hienoo olla mukana.

    Vastaa
  2. Kaisu Kanniainen says:

    Heipähei reissaajat !
    Kiva lukea upeasti kirjoitetuista matkapäivistänne !
    Olette kyllä sankareita, huipputyyppejä !

    Turkulaisesta tehtaasta, yövuorosta, terkut teille kaikille, erityisesti Tarjalle !

    Huippujengille kaikkea hyvää ja kivaa ja onnistumisia !

    Vastaa

Jätä kommentti

Tahdotko liittyä keskusteluun?
Jätä kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LASKUTOIMITUS ROSKAPOSTIA VASTAAN: *