Kapuaminen tapahtuu jossain täysin omalla aikavyöhykkeellään. Valmisteluvaiheen vajaa vuosi hujahti muutaman kuukauden tuntuisessa vilauksessa. Pariviikkoinen kapuaminen Etiopiassa kesti kolmisen kuukautta Kapua-aikavyöhykkeessä. Onneksi aika kului Suomessa sillä välin ihan normirataa, ellei nopeammin.

Olin tänään ensimmäistä päivää töissä kotiinpaluun jälkeen. Arki tuntuu yhtä tahmaiselta kuin 16 päivitystä kaipaava tietokoneeni. Ehkä jonkinlainen uudelleenkäynnistys olisi paikallaan myös itselle. Olo tuntuu kummallisen irralliselta, ihan kuin tarkastelisi asioita jotenkin kaiken ulkopuolella. Itselle normaaliksi muodostuneeseen tehokkuuteen ei saa millään otetta. Tämä voi toisaalta olla ihan toivottukin olotila, sillä pieni hidastus ei todennäköisesti tee yhtään huonoa tälle ruuhkavuosien muulille.

Kaksi henkilöä on kysynyt minulta tänään saman kysymyksen: mikä jäi reissulta päällimmäisenä mieleen? En löytänyt vastausta. Päähäni tulvii mielikuvia yllättävinä hetkinä. Yksittäisiä näkymiä matkan varrelta, tuoksuja, ääniä, makuja, kuvia. Ilta-auringon kehystämä lapsi, joka asettelee pellon reunassa pölyistä vilttiä tiukemmin ympärilleen. Syvän mustana piirtyvien vuorien silhuetti tähtitaivasta halaamassa leirin yllä. Kyyneleet silmiin nostama kipu jokaisella askeleella. Sammakon kurnutus. Shiron tulisuus auringon polttamilla huulilla. Timjamin tuoksu ja kärpäset. Welcome, Ras Dashen, welcome, welcome…

Aistimusten alta puskee läpi ryhmä. Aikuisiällä aikaisemmin kokematon yhteisöllisyys, jossa “minä” lakkasi osittain olemasta ja sulautui “meihin”. Vaikka jokainen päivä Etiopiassa oli itsensä ja pelkojensa voittamista, olivat kaikki kokemukset kuitenkin “meidän” kokemia ja saavuttamia. Kun ei jaksanut, joku lainasi kävelysauvaa. Runneltuihin varpaisiin löytyi laastari kaverin repusta. Kun tuli itku, otettiin kädestä kiinni tai annettiin ottaa oma hetki. Kun palasimme kaupunkiin, teki mieli hilata tuolit illallisella ihan toisiinsa kiinni, koska istuimme muutoin liian kaukana toisistamme.

Yhdessä olemisen ja tekemisen lisäksi tärkeimpiä lahjoja kapuamisesta on varmaan oppiminen kulkea askel kerrallaan. Vuori kerrallaan. Päivä, matka, kivi, askel, hengitys kerrallaan. Hetkeen tarttuminenkin on hyvä taito mutta askel kerrallaan todella voi valloittaa vuoria. Ainakin yhdessä. Jos murehtii liikaa seuraavan päivän vaellusta, ei varmasti jaksa tämän päivän nousua.

Tänään oli tällainen päivä, huomisesta en vielä tiedä. Johtuipa se ohuesta ilmasta tai zen-mielentilasta, sydämeni tuntuu lyövän rauhallisemmin mutta voimakkaammin. Yritän pitää kiinni tästä ainakin tämän päivän.

Mielenrauhaa

0 kommenttia

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *