KAPUA 2013 Guatemala on haaste! Se herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä sekä myös ideoita varainhankintaan.

Miten voin vaikuttaa maapallon oikeudenmukaisuuskysymyksissä, olla rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa? Kapua 2013 Guatemala projekti antaa siihen mahdollisuuden. Samalla joudun haasteiden eteen:
miten hankkia varoja, jaksanko kiivetä Tajumulcon (4223m) huipulle – olenko tarpeeksi rohkea kohtaamaan haasteita uudella tavalla.

Olen yllättynyt siitä positiivisesta huomiosta mitä olen Kapua-projektista kertoessani saanut. Kiitos kaunis niille ystäville jotka ovat jo lähettäneet lahjoituksen tililleni! Mediakin on osoittanut kiinnostusta. Ensimmäisen haastattelu julkaistaan ensi torstaina Ruotsin Suomalainen lehdessä. Toinen tehdään kolmen viikon päästä Puolangalla, syntymäjuurillani. Eräs radiokanavakin aikoo haastatella…

Mielestäni hyvä malli toimia on AAA: Tietoisuus (Awareness), vaikuttaminen/ suunnitelmallinen toiminta (Advocacy) ja toiminta (Action). Näillä kolmella toiminnan tasolla työskentelee esimerkiksi Soroptimist International, maailmanlaajuinen naisjärjestö, jonka jäsen olen.

Myös KAPUA Guatemala projektissa toimimme suunnitelmallisesti. Kapuamme apua kehitysmaiden nuorten ja naisten tukemiseksi yhteistyössä luotettavien, jo kauan kehitystyötä tehneiden Väestöliitto ry:n, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kanssa. Huhtikuussa 2013 Guatemalassa me kapuajat tutustumme avustuskohteisiin eli pääsemme näkemään käytännössä mihin kerätyt varat käytetään. Tämän jälkeen on vuorossa fyysisesti suurin haaste, vuorelle kapuaminen.

Mikä on paras varainhankintatapa? Tehdä yhdessä hyvää: parannamme kehitysmaiden nuorten ja naisten asemaa niin että se tuntuu myös meistä hyvältä ja hauskalta. Kaksi iltatilaisuutta hyvän ruoan merkeissä Kapuan hyväksi olen jo järjestänyt ja lisää on suunnitteilla. Seuraava tapahtuma tulee todennäköisesti olemaan Oulussa, opiskelukaupungissani.

Hyvän ruoan ja seuran lisäksi tärkeää on myös kuntoilla. Tervetuloa mukaan KAPUA-kuntokampanjaan! Pimeänä vuodenaikana mieli kohentuu kummasti kuntoilemalla ja kroppakin voi paremmin. Vaikkapa yhteinen kävelylenkki ystävien kesken: kilometrit taittuvat huomaamatta ja samalla tulee puitua päivän tapahtumat. Voit toivottaa hyvää joulua perheenjäsenelle, ystävälle, äidille/isälle, mummolle/vaarille, naapurille tai salarakkaalle ja kertoa, että olet maksanut hänen osallistumisensa tammikuussa alkavaan KAPUA-kuntokampanjaan, ja että rahat menevät hyväntekeväisyyteen. Lisätietoja tulossa marraskuun loppupuolella.

Aktivoitumalla aktivoimme kehitysmaiden kanssaihmisiämme, joihin verrattuna meillä kaikilla asiat ovat hyvin. Esimerkiksi Guatemalassa projektimme vaikuttaa, tietoja ja taitoja tarjoamalla, nuorten mahdollisuuksiin aktivoitua, jotta nämä voisivat osallistua päätöksentekoon ja toimia kehityksen edistäjinä yhteisöissään. Keski-Aasiassa taas haluamme olla mukana laajentamassa ja vahvistamassa vammaisten naisten verkostoa, jotta sen jäsenjärjestöt kykenevät ajamaan vammaisten naisten oikeuksia ja asemaa sekä tukemaan toisiaan.

Konkreettista sponsoriapuakin olen jo saanut! Viime viikolla otin kiitollisena vastaan aurinkokennolampun/-laturin, kts. kuva alla. Tutkijana minua kiehtoo se, että aurinkoenergialla ladattava voimakastehoinen lamppu/laturi on kehitelty idea-asteelta valmiiksi ja hyvin toimivaksi tuotteeksi. Se on ihanteellinen käytettäväksi siellä missä sähköverkostoa ei ole. Kapualaisena olen kiinnostunut tarjoamaan tätä modernia tuotetta sekä yksityisille että yrittäjille. Jokaisesta ostetusta lampusta tietty osa menee Kapua-Guatemala projektiin.
Kysele, niin kerron mielelläni enemmän: rauni.seppanen@gmail.com

Heitän tässä lopuksi haasteen kaikille urheilu- ja nk. naistenlehdille – Neljätoista upeaa naista menossa kiipeämään vuorelle, mutta sitä ennen he järjestävät koko Suomen kattavan kuntotempauksen. Kyllä se hyvejää!

Hyvää syksyn jatkoa ja Toimitaan!

0 kommenttia

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *