Kapua

Vuosi 2016 on päättymässä. Aivan erityinen vuosi. Vuosi sitten joulukuussa meitä oli kaksikymmentä uutta kapuajaa  valmiina vuoden seikkailuun. Vuosi aikaa kerätä varoja Nepalin lapsille ja nuorille, vuosi aikaa valmistautua kohtaamaan…

Ei kommentteja
Kapua

Väsyneet huiputtajat saapuivat eilen Namcheen, johon oli muodostunut pienoinen sairastupa. Itse jouduin keskeyttämään huiputtamisen jo perjantaina. Kuume ei suostunut laskemaan korkeuksisssa ja yskä tuntui yltyvän. Päätös alaspäin lähdöstä tehtiin perjantaina…

Ei kommentteja
Kapua

Viides päivä

8.11.2016

Viimeinen aamu Sabana Village Lodgessa alkoi aikaisin. Elefantti herätti töräyksellään varmaan jo ennen viittä, ja virallinenkin herätys oli jo kuudelta. Osa ryhmästä lähti elefanttisafariile, osa kanoottiretkelle ja osa jäi nauttimaan…

1 kommentti
Kapua

Kohta yhdeksän kuukautta on vierähtänyt Kapua-vuodesta. Koko kevät ja kesä on kerätty varoja, ja hyvin meidän ryhmä on siinä onnistunutkin. Oma keräyssumma on vielä hyvän matkaa huipulta, mutta koko ajan…

Ei kommentteja
Kapua

Olin joskus kuuntelemassa Veikka Gustassonia, kun hän ensimmäisiä kertoja oli valloittanut Mount Everestin huipun.  Tämä kuuluisa huippu siinsi valkeana verkkokalvoillani ja seurasin muutamien rohkeiden kiipeilyä tällä vuorella. Vuonna 1993 Veikka…

Ei kommentteja
Scroll to Top