Outi Markkanen
Tavoite: 6004€
Kerätty: 5259.80€
Minulta sinulle.
Päivittäin teemme valintoja. Pieniä ja suurempia. Valintamme muokkaavat elämäämme.
Joka hetki.
Minun pieni valintani voi olla vaikkapa se, haluanko tänä päivänä syödä aamupalaksi kaurapuuroa vai leipää.
Ehkäpä kuppi teetä ja lämmin aamusuihku.
Lisätään kauppalistaan: Vessapaperi ja hammastahna ovat lopussa. Taas. Kyllä niitä kuluukin.
Voin kävellä rauhassa kylämme läpi,vaikka on pimeää.
Katsella niitä pieniä ihmisiä, jotka menevät kouluun heijastimet isoissa repuissaan heiluen.
Joka ikinen.
Nämä lapset ovat heränneet ajoissa,
kotoa, sängystä, rakkaidensa läheltä.
Koulun kellot soivat.
Joka arkipäivä.
Naapurihan se siellä kauempana kävelee vaunujen kera. Heille on syntynyt jokin aika sitten pienokainen. Äitiyspakkauksen nuttu alkaa olla jo pieni, niin on kasvanut. Taitavat olla menossa kylille neuvolaan.
Ihanaa olla kotona vauvan kanssa niin pitkään kuin se on mahdollista. Ja se on mahdollista. Myös isille.
Muistot herkistävät.
Voin hengittää puhdasta ilmaa ja ihastella tienvarren kukkaistutuksia. Kunnassa on tänä vuonna panostettu.
Järvellä on jo joku uimassa.
Eläkeläiskerhon äijäkuntopiiriläiset porhaltavat ohi kävelysauvoineen. Ikää on jo mittarissa, mutta yhteinen puuha pitää virkeänä ja notkistaa.
Terveyskeskuksen ovellakin on ruuhkaa, uusi kiireinen päivä on alkamassa. Kaikki pääsevät sisälle.
Eräänä päivänä varmaksi päätin, mikä minusta tulee isona.
Sen jälkeen päätin saman asian vielä monta kertaa.
Aina minulle tarjottiin uusi mahdollisuus. Oppia, muokata elämääni, vapautta valita. Se oli nuorelle tytölle itsestäänselvyys.
Kaiken päätin itse, sen ajan kykyjeni mukaan.
Olen vapaa. Haluanko opiskella uuden kielen? Soittimen soiton? Aloitanko uuden vuoden jälkeen taas uuden liikuntaharrastuksen? Kilojakin kertyy. Herkkupäivä on liian usein. Valitsenko luomupähkinät vai suklaalevyn?
Veisinkö lapseni viikonloppuna vesipuistoon vai jäämmekö kotiin pyjamissa, jotka yhden pesun jälkeen kutistuivat?
Made in China.
Onneksi on sentään vapaapäivä. Kaksikin.
Opiskelen paljon, teen töitä ahkerasti. Mies tuplaten. Palkallista lomaa kertyy ja minulla on mahdollisuus matkustaa. Eurooppaan, Aasiaan, suureen Amerikkaan ja Afrikkaan.
Näen asioita, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi mieleeni.
Miehen ilman käsiä ja jalkoja Bangkokin kaduilla, raahaten itseään hitaasti eteenpäin. Kaikkien alapuolella. Hän hymyilee.
San Fransiscon kauniit naiset kadunkulmalla minihameissaan. Vielä nuoremmat samannäköiset tytöt Liettuan teiden varsilla, mustikanmyyjien vieressä.
Nuori äiti vauvoineen Intiassa, näyttäen minulle käsimerkein ruokaa ruokaa. Joku sanoi elä anna kerjäläisille. Annoin silti.
Niin monet kodittomat Rio de Janeiron sillan alla. Näin heidät bussista sillä kaupungissa on liian vaarallista liikkua aamuvarhaisella.
Gambian lapset, jotka taistelivat saadakseen minulta lyyjykynän. Ja sen pienen pojan hymyilevät kasvot, kun hän sai minulta tyhjän vesipullon.
Kiinan vuorilla portaiden rakentajat, naiset ja miehet, joiden selkä on vääntynyt kumaraan raskaan taakan alla.
Miten ihminen voi kestää, en pystynyt käsittämään.
Kävelin vastarakennettuja portaita alas uusissa nupukkinahkaisissa vaelluskengissä. Jotkut menivät ohitseni kantotuoleissa, viuhkat suortuvia tuuletellen.
Sydäntä kylmäsi ja sattui. Kaikki mitä näin, kaikki nämä vuodet, mytyksi sydämeen rutistettu.
Puhdas kiitollisuus siitä, mitä olen saanut. Valinta, että voin tehdä enemmän. Edes vähän. Tämän hetkisten kykyjeni mukaan.
Tässä olen. Kirjoitan. Kapuan apua.
Pienistä puroista syntyy suuri virta. Yhdessä olemme vahvoja. Se on totta.
Sinäkin voit tehdä valinnan. Valinnan, joka muokkaa jonkun elämää, jonkun koko maailmaa tai sen kuvaa. Tässä hetkessä.
Kiittäen ja toivoen kaikkea mitä elämääsi tarvitsetkin,
Outi Maria
Lahjoitukset