Emma Mikkilä
Tavoite: 5420€
Kerätty: 5429.25€
Auta mua kapuamaan
Huh, ajattelin, kun googlasin Gokyo Ri:n. Sinne oli tarkoitus kavuta marraskuussa, korkeimmillaan 5420 metriin. Se on vähän eri kuin tuo Sipoonkorpi, jossa yleensä koirani Jujun kanssa seikkailen.
No toisin kävi! Pandemia siirsi matkan, mutta teki keräyksestä entistäkin tärkeämmän.
Seikkailu on kuitenkin jo käynnissä, sillä vuoden tavoitteenani on kerätä euro per kavuttu metri, eli yhteensä 5420 euroa nepalilaisten nuorten ja vammaisten hyväksi. Siihen tarvitsen sinun apuasi. Voit lahjoittaa sinulle sopivan summan: jo muutaman lantin lahjoitus auttaa!
Mistä on kyse?
Kapuassa keräämme vuoden ajan rahaa Väestöliiton, Taksvärkin ja Kynnyksen toteuttamiin kehitysyhteistyöhankkeisiin, esimerkiksi Nepaliin. Kampanja huipentuu marraskuussa, kun matkustamme Nepaliin tapaamaan hankkeiden hyödynsaajia ja näemme aikaansaatuja tuloksia. Samalla kiipeämme Himalajan Gokyo Ri:lle!
Matka kustannetaan itse, lahjoitukset menevät suoraan hankkeisiin.
Huomio anonyymit lahjoittajat: kerro minulle lahjoituksestasi, jotta osaan kiittää 💖
Lahjoitukset