Eräänä aamuna luin kahvipöydässä sanomalehteä ja sanoin ääneen: ”Tässä se on, minun juttuni”. Kaipasin uutta näkökulmaa elämään ja mahdollisuutta auttaa, ja Kapuassa ne tuntuivat olevan samassa paketissa. Niinhän siinä sitten kävi, että pääsin mukaan Kapua 2014 Etiopia -porukkaan. Ja siitä alkoi yli vuoden kestänyt tunnevuoristorata, joka täyttyi muun muassa talkootyöstä, upeista elämyksistä ja ainutlaatuisista kohtaamisista.Varojenkeruun otin vastaan haasteena, jota en pitänyt etukäteen ajatellen kovinkaan helppona. Vuoden aikana oivalsin, että minusta löytyi ominaisuuksia, joista oli hyötyä tässä työssä. Tärkeintä oli kuitenkin huomata, miten vilpittömästi tutut ja tuntemattomat ihmiset halusivat auttaa niin minua kuin kehitysmaidenkin tyttöjä ja naisia. Pettymyksiä ja väsymystäkin vuoden varrelle tietysti mahtui, mutta toisaalta myös huisinhauskoja kokemuksia. Eipä sitä kovin usein tule lähdettyä Eukonkantokisoihin, mutta nyt sain olla hurraamassa ihan oikeille Kapua-kilpailijoille!Etiopian tilanne tai köyhyys ei minua yllättänyt, koska olin jo aikaisemmin saanut tutustua maan olosuhteisiin. Aina se kuitenkin koskettaa, kun pysähtyy miettimään ja näkee konkreettisesti, miten eriarvoisia olemme. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun olin saanut tämän tilaisuuden auttaa.Eniten minua etukäteen mietitytti vuorivaellus, koska sellaista en ollut aikaisemmin kokeillut. Vuorilla koko Kapua-vuosi tiivistyi uskomattomaksi kokemukseksi; mielettömät maisemat ja luonnonrauha vetivät hiljaiseksi. Oli mahtavaa, että oli vain yksi tehtävä: kävellä eteenpäin. Huomaamatta Ras Dashenin huippukin tuli koko porukalla valloitettua.Kapua oli minulle kokemus, jota en koskaan vaihtaisi pois. Vielä lähes vuosi matkamme jälkeen pohdin sen synnyttämiä ajatuksia. Kapua opetti ja muistutti siitä, mikä minulle on elämässä arvokasta ja tärkeää. Tuskin olen aikaisempaa parempi ihminen, mutta ainakin tunnen itseni paremmin. Ja edelleen tunnen ylpeyttä siitä, että sain olla osa Etiopia-tiimiä, jonka keräämällä mittavalla summalla autetaan lukuisia kehitysmaiden ihmisiä.
Juha Lemmetyinen, Kapua 2014 Etiopia
Edellisen pidemmän vaellukseni olin tehnyt yksin pari vuotta aiemmin Camino de Santiagolla, jonka sanotaan muuttavan kulkijaa pysyvästi. Kapua-hankkeen omat ensiaskeleet lienevät jo sieltä lähtöisin, kun uudeksi haasteekseni asetin nousun Etiopian Ras Dashen vuorelle – tällä kertaa ryhmässä. Tavoitteeni oli nousta vuorelle ja tutustua pieniin juoksijalupauksiin sekä nähdä afrikkalaisen vesihuollon haasteet. Kaikki nämä täyttyivät ja voin sanoa, että moneen kertaan! Kapua -mottoni oli ”Ehtii näitä miettiä sitten kiikkustuolissa”. Pikku Manun tapaaminen Addis Abebassa ja pienten lasten pärjääminen Simien-vuoristossa ovat tulleet mieliin ilman kiikkustuoliakin.Joukkueemme koki kovia heti projektin alkumetreiltä lähtien, mutta se tuntui tekevän meistä entistäkin vahvempia. Ras Dashenin huipulle nousimme Suvin kanssa kaikki yksitoista mukaan lähtenyttä kapuajaa. Vaelluksella meitä mieskapuajia oli vain kolme, mutta mielestäni saimme sopivasti tasapainottaa ryhmää ja nauttia matkasta yhdessä kapuajattarien kanssa. Kapua –hankkeiden auttamisen kohderyhminä ovat usein tytöt ja naiset, muttei se suinkaan estä kapuamista meiltä miehiltä, päinvastoin.
Kaikki ne yhteiset kokemukset vuoden ja vaelluksen aikana aivan mielettömän hienon porukan kanssa jäävät elämään pysyvästi. Lopulta KAPUA 2014 Etiopia muutti elämääni paljon – tai ehkä juuri niin paljon kuin sen oli tarkoituskin muuttaa.
Tero Mäkinen, Kapua 2014 Etiopia
Kapua jätti minuun pysyvän jäljen. Eikä pelkästään tatuoinnin muodossa, vaan pysyvän jäljen sieluun, eli omiin ajatuksiin, tunteisiin, arvoihin ja asenteisiin. Näin puoli vuotta projektin jälkeen sitä huomaa, kuinka sitoutunut Kapuaan oli. Se oli päivittäin pinnalla, siihen keskittyi, siihen panosti, siihen kulutti, siihen heittäytyi.Kapua on sellainen projekti, ettei siihen lähdetä puolitehoilla. Tämä näkyy ainakin itsessäni niin, että nyt kun oma kapuamiseni on ohi, eikä siitä tarvitse kantaa vastuuta, niin mieli on siirtänyt sen tavallaan syrjään. Mutta joka kerta, kun Kapua palaa mieleeni, luen siitä, seuraan sitä tai muistelen sitä, niin herkistyn ja syvennyn, palaan niihin muistoihin, tunnelmiin, kokemuksiin ja tapahtumiin, mitä Kapuan aikana sain todistaa.
Lähtökohtaisesti innostuin Kapuasta sen tarjoamasta mahdollisuudesta yhdistää matkailu, kehitysyhteistyö sekä kestävä kehitys uskottavaan ja vakavastiotettavaan muotoon. Se oli jotain sellaista, mihin en aikaisemmin ollut törmännyt. Jokaiseen teemaan toki erikseen, mutten yhdessä. Vaikka lähtökohta kapuamiseeni on edelleen hieno ja innostava, niin Kapuan minuun jättämä vaikutus koostuu kuitenkin eri tekijöistä, mitä tuohon kokonaisuuteen sisältyy. Voimakkain, vaikuttavin ja arvokkain kokemus Kapuasta tuli sen yhteisöllisyyden myötä, mitä kapuajaryhmässämme koin. Yhteisöllisyyden myötä kaikki Kapuaan liittyvä tuntui paremmalta, syvemmältä sekä merkityksellisemmältä ja sitä kautta opin jotain sellaista, mitä en ollut siihen asti elämästä oppinut. Tässä piilee mielestäni Kapuan hienous ja ainutlaatuisuus, se tarjoaa osallistujalleen jotain arvaamatonta ja ennenkokematonta, pysyvää ja unohtumatonta.
Kapuan maailmaa ja matkaa on vaikea selittää, se pitää kokea ja tuntea itse. Kiitos Kapua, Suvi ja te ihanat kapuajatoverit!
Saara Paajanen, Kapua 2014 Etiopia
Kuinka tiivistää jos ei ihan elämän, niin kuitenkin yli vuoden mittainen matka muutamaan riviin? Kapuaminen on niin paljon muutakin kuin matka vuorelle. Huiputus on palkinto, joka jää monelta saamatta ja meidän ryhmässämme surullisen monelta jäi koko Etiopian matka kokematta. Kuitenkin varsinainen kapuaminen ja matka tapahtuvat enimmäkseen muualla kuin vuoren rinteellä. Suurin urakka on varainkeruu. Siihen liittyy turhautumista ja tuskaa mutta onnistumisen hetket ovat unohtumattomia. Vaikka on kuullut monesti, että ne antavat eniten, joilla on vähiten mistä antaa, saa tämä ilmiö aina sydämen läikähtämään täydellisesti.Ennen Kapua-matkaa useiden aiempien vuosien kapuajien tarinat kertoivat suuresta elämänmuutoksesta, joka kapuamista seurasi. Itse ajattelin, ettei tämän hörhömmäksi voi muuttua, joten muutoksen ”vaaraa” ei minulla ollut. Fyysisesti olin asettanut itselleni suuria muutoksen tavoitteita, jotka jäivät lähinnä vuorelta laskeutumisen seurauksena irronneiden varpaankynsien tasolle. Toisaalta tämä oli opetus tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä (=pääsin huipulle vaikka olen kaukana timmistä urheilijasta) sekä siitä, että kannattaa olla itselleen myös armollinen ja pitää tärkein päämäärä mielessä (=sain avustustavoitteeni kerättyä ja hoidettua miljoona muutakin asiaa vuoden aikana vaikka se tarkoitti vähemmän aikaa kuntokuurille ja laihtumiseen).
Kapua-vuoden lopussa, Etiopiasta palattua lähes kaikki kysyivät mikä jäi eniten mieleen ja mikä yllätti eniten. Pienten, totaalisessa köyhyydessä elävien lasten ja yhteiskunnasta vamman takia pudonneiden aikuisten kohtaaminen oli todella koskettavaa. Silti päällimmäisenä ja voimakkaimpana tunteena matkasta oli valtava yhteisöllisyyden lämpö. Kapuajien kanssa ryhmäytyy aivan ainutlaatuisella tavalla. Ainakin itselleni tämä on ollut aikuisiällä hyvin poikkeuksellista enkä osaa kuvitella vastaavaa kokevani toiste.
Yllättävinä hetkinä mieleen palaa näkymä leiristä, jossa paimentyttö heilauttaa viltin tiukemmin ympärilleen laskevan auringon valossa. Sysimustina piirtyvät vuorten silhuetit tähtitaivaan alla. Hyväntahtoiset hymyt ja nauru kun yritin ommella nahkasandaalien pohjia. Kahviseremonia.
Toisia kapuajia on puraissut vuorikiipeilykärpänen ja he hakeutuvat yhä korkeammille huipuille kapuamisvuoden jälkeen. Minä en kaipaa korkeammalle mutta mahtavan luonnon syliin, vaeltamaan kaipaan ja sain reissusta rohkeutta lähteä tutkimaan uusia polkuja. Mukaan otan seuraaville reissuille toisen laumani, perheeni. Silti Kapua Etiopia on minun ”posse” ja tulee aina olemaan.
Anne Takanen, Kapua 2014 Etiopia
Vuosi Kapuan matkassa antoi minulle paljon enemmän, kuin koskaan osasin uneksiakaan. Paitsi, että sain toteuttaa haavettani toimia kehitysyhteistyössä, pääsin huippumukavan porukan kanssa matkalle Etiopiaan. Matkan aikana näin ja koin todeksi ne kuvat, jotka jo lapsena herättivät kaipuuni Afrikkaan. Oli hienoa tavata paikallisia, tavallisia ihmisiä ja nähdä konkreettisesti, mihin keräämämme rahat menevät. Kapua-vuoden aikana keräsimme kivan summan yhteistyökumppanijärjestöjen käyttöön. Järjestöjen taholta ja toiminnasta sain vuoden aikana sellaista tietoa, mitä ei ehkä muuten olisi tullut kohdattua. Vuoden ajan teimme matkaa kuka milläkin keinoin varainhankintaa toteuttaen. Etiopian matka ja Ras Dashenin huiputtaminen yhdessä oli yksi tähänastisen elämäni parhaita hetkiä. Kuitenkin ainakin yhtä tärkeä matka oli se, jonka vuoden aikana sain tehdä itseni kanssa ja itseeni. Kapuan kokeneena ajatusmaailmassa puhaltavat uudet, rohkeat ja raikkaat tuulet. Kannattaa kokeilla!