Oma Kapua 2025 ITÄ-AFRIKKA

Kapua parempi tulevaisuus Somalian nuorille

Suomen Somalia-verkosto ja Kapua yhdistävät voimansa Somalian nuorten puolesta. Somalia-verkoston Oma Kapua -tiimiin haetaan juuri nyt vapaaehtoisia maailman muuttajia, jotka ovat valmiita tempaisemaan hyvän asian puolesta. Kapuajat keräävät varoja nuorten ammatillisen koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi Somaliassa sekä osallistuvat tiedotuskampanjaan Suomessa.

Tammikuussa 2025 Kapua-tiimi matkaa Itä-Afrikkaan ja tilanteen salliessa tutustuu Somalimaassa työhön, jota keräysvaroilla tehdään. Vaihtoehtoisesti nämä päivät vietetään Etiopiassa tutustuen maan pääkaupunkiin Addis Abebaan. Tämän jälkeen tiimi jatkaa matkaa Tansaniaan, jossa Kapuajat vaeltavat nelipäiväisen vuorivaelluksen nousten Mt. Merun huipulle (4566m).

Suositeltu minimikeräystavoite on 1000 euroa, mutta tavoitteen voi määritellä myös itse. Minimilahjoitus on 500 euroa, joka hankkeelle tulee kerätä.

Oma Kapua -hankkeen kumppanijärjestö on Suomen Somalia-verkosto ry. Suomen Somalia-verkosto on Somalian ja Afrikan sarven kehitysyhteistyön suomalainen kattojärjestö, jolla on 36 jäsenjärjestöä. Somaliassa verkosto koordinoi kolmea ammatillisen koulutuksen hanketta yhteensä yhdeksällä paikkakunnalla yhdessä suomalaisten jäsenjärjestöjensä ja paikallisten kumppaniensa kanssa. Hankkeiden tavoitteena on tarjota nuorille ammatillisia taitoja, joilla he voivat työllistyä ja saada toimeentuloa joko työntekijöinä paikallisissa yrityksissä tai toimien itse yrittäjinä. Lisäksi hankkeissa vahvistetaan ammatillisen koulutuksen opettajien inklusiivisen pedagogian taitoja yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeissa huomioidaan myös erityisesti vammaiset nuoret, joiden oikeuksien ja osallistumismahdollisuuksien osalta tukea antaa Vammaiskumppanuus ry. Verkoston kaikki hankkeet ovat monitoimijahankkeita, joissa luodaan yhteistyötä eri toimijoiden välille ja edistetään samalla rauhaa ja yhteiskunnallista vakautta.

Vuodesta 2006 alkaen yli 300 vapaaehtoista kapuajaa on kerännyt jo yli miljoona euroa maailman köyhimpien maiden tukemiseksi ja matkannut 15 maassa tutustumassa varoilla toteutettaviin hankkeisiin sekä kiipeämässä vuorten huipuille.

Kuka voi hakea kapuajaksi?

Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, Somalian nuorten tukemisesta kiinnostuneet henkilöt. Odotamme kykyä itsenäiseen varainhankintaan ja valmiutta esiintyä julkisesti Kapuan puitteissa. Arvostamme positiivista otetta sekä riittävää fyysistä kuntoa tai halua kohottaa kuntoa ennen matkaa. Aiempaa vuorivaelluskokemusta tai kokemusta varainhankinnasta ei tarvita.

Osallistumiskulut

Osallistujat maksavat itse matkan Itä-Afrikkaan sekä muut osallistumisesta aiheutuvat kulut. Osallistumismaksu Oma Kapua -tiimiin on 220 euroa. Osallistumismaksu sisältää:

– Kaksi tutustumis- ja koulutuspäivää ennen matkaa
– Materiaalit ja tuen varainhankintaan koko vuoden ajan
– Tuen oman kampanjan markkinointiin ja tiedotukseen
– Oman varainhankintasivun
– Kapua t-paidan
– Kapuan tuki ry:n vuoden jäsenyyden
– Henkilökohtaisen Konkarikapuajan tuen. Konkarit ovat aiemmin Kapuaan osallistuneita vapaaehtoisia, jotka toimivat vertaistukena uusille Kapuajille.

Osallistumismaksu ei sisällä matkakuluja koulutustapaamisiin, jotka järjestetään Helsingissä.

Matkaohjelma

Oma Kapua -tiimi tutustumassa Somalimaassa hankekohteisiin elokuussa 2022.

Lähde mukaan seikkailuun!

PÄIVÄ 1 – LENNOT HELSINGISTÄ ADDIS ABABAAN

PÄIVÄ 2 – ADDIS ABABA
Saapuminen Addis Ababaan, Kuljetus hotelliin. Auto ja opas käytettävissä päivän ajan.

PÄIVÄ 3 – ADDIS ABABA
Auto ja opas käytettävissä päivän ajan. (A)

PÄIVÄ 4 – ADDIS ABABA
Auto ja opas käytettävissä päivän ajan. (A)

PÄIVÄ 5 – ADDIS ABABA – ARUSHA
Kuljetus lentokentälle ja lennot Kilimanjaron lentokentälle. Lentokenttäkuljetus hotelliin ja
vapaata aikaa. Illalla oppaan info vaelluksesta. (A)

PÄIVÄ 6 – MIRIAKAMBA HUT
Siirrymme Arushan kansallispuistoon Momellan portille, josta Mount Meru -vaellus alkaa.
Varusteemme siirtyvät kantajien kyytiin ja aloitamme nousun halki vehreän metsän kohti Mt.
Merun huippua. Yö Miriakamba hutissa (2515 m). (A,L,I)

PÄIVÄ 7 – SADDLE HUT
Nousemme kraatterin reunaa ylös puurajan yläpuolelle. Majoitumme Mt. Merun ja Pikku-
Merun huippuja erottavaan satulaan. Iltapäivällä mahdollisuus nousta Pikku-Merun huipulle.
Yöpyminen Saddle Hutissa (3570 m). (A,L,I)

PÄIVÄ 8 – MOUNT MERU, SOCIALIST PEAK
Aloitamme nousun Merun huipulle aamuyöstä otsalamppujen valossa. Saavutamme Socialist
Peakin (4566 m) auringon noustessa. Näköalat Tansanian tasangoille sekä Kilimanjarolle ovat
täällä upeat. Yöpyminen Miriakamba Hutissa. (A,L,I)

PÄIVÄ 9 – ARUSHA
Laskeudumme vuorelta Momella-portille, jossa hyvästelemme kantajamme ja vuoristo-
oppaamme. Palaamme takaisin Arushassa sijaitsevaan hotelliimme. (A,L)

PÄIVÄ 10 – LENNOT KILIMANJARO HELSINKI
Kuljetus lentokentälle lennot Addis Ababan ja Tukholman kautta Helsinkiin.. (A)

PÄIVÄ 11 – HELSINKI
Saapuminen Helsinkiin
Ateriat: [A] Aamiainen [L] Lounas [I] Illallinen

MATKAN HINTA: 3220 €/hlö
MATKAN AJANKOHTA: Tammikuu 2025. Tarkat matkapäivät sovitaan ryhmän kanssa.

MATKAN HINTAAN KUULUVAT:
Matkan hinta sisältää lennot kohteeseen, kaikki maan sisäiset lennot, lentokenttäkuljetukset,
majoitukset, kaikki matkaohjelmassa mainitut kuljetukset, matkaohjelmassa mainitut retket,
sisäänpääsymaksut opastetuilla kierroksilla, englanninkielisen paikallisoppaan palvelut,
matkaohjelmassa mainitut ateriat ja lentokenttäverot.

MATKAN HINTAAN EIVÄT KUULU:
Matkavakuutusta, viisumeita, matkaohjelmassa mainitsemattomia aterioita, ruokajuomia,
henkilökohtaisia kuluja, tippejä, tai lentolippujen hintaan sisältymättömiä paikallisia
lentokenttäveroja

Ole mukana! Täytä alla oleva lomake ja lähetä se meille. Käsittelemme saapuneet hakemukset mahdollisimman pian.

Scroll to Top