Ystävän tuki, johdatusta ja saattamista

Tänään se sitten koitti Noitatunturin valloituspäivä – 540 m merenpinnan yläpuolelle.

Kysymykset risteilivät aamiaisella päässämme. Millainenhan reitti meillä on? Miten meinaat pukeutua – kuinka monta kerrosta? Riittääköhän pari vesipulloa ja pitäisiköhän ottaa vielä ekstraevästä mukaan. Pähkinöitä ja rusinoita tarvitaan ainakin Kuukkeleille. Kuinkahan rankka se polku on? Vai mennäänköhän hiekkapohjaa – niin ja onhan siellä sitä rakkakiveäkin.

Reput selässä lähdimme kohtaamispaikalle, jossa oppaamme Anssi Uski odotti meitä eväiden kanssa. Päivän sää oli lupaavan pilvipoutainen ja ei juurikaan tuullut.  Iloinen puheensorina kuului, kun seurueemme lähti Anssi johdolla taivaltamaan. Pian joukkoomme liittyi Minna-Marjaana Kangas joka saattoi meidät Karhunjuomalammelle saakka.

Karhunjuomalammelta polku muuttui hieman vaikeakulkuisemmaksi, kun lähdimme nousemaan kohti Noitatunturia. Polku Noitatunturille ja sieltä pois on rakkainen.  Askel askeleelta katsot mikä kivi on vakaa, miltä on hyvä ponnistaa ja mikä antaa hyvän tuen askellukselle.  Kiviä oli matkanvarrella paljon ja niitä oli monia erimoisia – aina kuitenkin löytyi se kivi mistä oli turvallista askeltaa. Noitatunturin huipulta oli avarat näkymät kaukaisuuteen – vedimme ihastuksesta henkeä hulppeiden maisemien ja ruskavärien äärellä. Olimme saapuneet perille ja näkymät olivat matkanteon arvoiset.

Kiitos Anssi kun johdatit meidät läpi reitin ja Minna-Marjaana siitä, että saatoit meidät matkaan ja Teille Ystävät, että olette antaneet meille sen tuen ja kannustaneet jatkamaan eteenpäin. Johdatusta, saattamista tukea ja kannustusta tarvitaan myös elämänpolulla kasvettaessa lapsesta, nuoreksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi. Annetaan yhdessä pojille puheaikaa, sillä kaikilla on oikeus tulla kuulluksi!