Välillä raskasta, mutta silti merkityksellistä

 

Kevät on jo edennyt ja valmistelut Kapua-matkaa varten ovat alkaneet. Olen hankkinut tarpeellisia välineitä kuten talvimakuupussin, merinokerrastoja ja kartoittanut tarvittavia rokotuksia matkaa varten. Kaikenlaista täytyy miettiä ja hankkia, mutta onneksi paljon voi hankkia kierrätettynä tai lainata tuttavilta. Valmistelut ovat välillä aikaa vievää, mutta samalla nämä hommat tekevät reissun yhä todemmaksi itselleni.

Kapuan varainhankinta SOS-Lapsikylän hankkeille etenee myös tasaisesti, mutta se ei ole ollut aina helppoa. Elämme aikaa, jolloin monella on taloudellisesti tiukkaa, ja se näkyy myös lahjoituksissa. Kun yrityslahjoituspyyntöihin ei vastata tai kieltäydytään kohteliaasti, vie se helposti motivaatiota. Täysin ymmärrettävää, etteivät kaikki pysty lähtemään mukaan keräykseen, mutta silti huomaan miettiväni, teenkö tarpeeksi tai osaanko pyytää tukea oikealla tavalla.

Tämä projekti haastaa monella tasolla. Ei pelkästään fyysisesti tulevaa matkaa ajatellen, vaan myös henkisesti. Omassa elämässä on samaan aikaan kiirettä ja kuormittaviakin asioita, ja silloin Kapua voi tuntua raskaalta. Olen kuitenkin huomannut, että juuri silloin on tärkeää antaa itselleen lupa myös höllätä.
On ollut helpottavaa oivaltaa, ettei koko ajan tarvitse jaksaa täysillä. Välillä voi ottaa etäisyyttä varainhankintaan, hengähtää ja keskittyä muuhun elämään. Sitten, kun voimia taas on, voi palata projektiin uudella energialla. Tämä ei ole sprintti vaan pitkä matka, ja ehkä juuri siksi tässä oppii myös kuuntelemaan itseään paremmin.

Vaikka välillä on haastavaa, en silti vaihtaisi tätä kokemusta pois. Jokainen pieni askel tuntuu merkitykselliseltä, ja jokainen tuki merkitsee oikeasti paljon. Ja ehkä tärkeintä on se, että tekee jotain, jolla on oikeasti merkitystä. Näillä tunnelmilla toivotan oikein hyvää ja lempeää kevättä kaikille!

6.4.2026 Sini_van_Schravendijk_Vaisanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top