Tästä lähtee

Ja niihän se meinaan lähti. Melko luulot pois meiningillä. Uskallan väittää, että enemmän tai vähemmän matka yllätti joka ikisen meistä.

Oppaan mukaan vaelluksen kesto olisi noin reilu kuusi tuntia. Päivä alkoi muutaman kilometrin kävelyllä autotien viertä, jälkeen päin naurattaa ajatella kuinka olimme jo tässä kohdin innoissaan eteemme avautuvista maisemista. Ensimmäinen tauko joen vieressä ja kohti oikeaa nousua. Päivä alkoi siedettävällä ja osittain jopa miellyttävälläkin nousulla. Kohtasimme ensimmäisen vuohilauman ja siinähän riitti tälle porukalle pällisteltävää ja paikalliselle paimenelle ihmeteltävää meidän pällistetystä.

Lounaalle pääsimme upealle tasangolle. Ja matkalounas – sehän maistui. Absurdi ajatus syödä pastaa ja purkkikalaa lumihuippuisten vuorten ympäröivämänä. Lounaan jälkeen homman meininki vaihtui ja alkoi totisemmin kapuaminen. Nousu oli melekoista ja se jatkui ja jatkui. Korkeuden kasvaessa happi kulki yhä heikommin ja todellisuus iski päälle.

Parikymmentä askelta eteenpäin ja tauko. Parikymmentä askelta eteenpäin ja tauko. Ja sama jatkui huipulle saakka. Suuren osan ajasta kävelin ns. yksin mutta yhdessä, omassa tahdissa omien ajatusten kanssa. Mutta nousun jyrketessä jäivät ajatuksetkin päästä ja koko olemus keskittyi vain selviytymiseen.

Ikuisuuden kestävän nousun ja happivajeen jälkeen matka taittui jyrkkää mäkeä alas. Alamäessä oli taas omat haasteensa, miten oikeasti pysyä pystyssä ja miten polvet kestävät. Karin kiitäessä ohi kuului vain toteamus: ”ylämäki on kunnosta ja alamäki tekniikasta kiinni”.

Loppumatkasta jäljellä ei ollut enää kuntoa eikä tekniikkaa. Viimeiset kilometrin olivat melkoisella tahdon voimalla eteenpäin tarpomista. Kun vihdoin saavuimme järvelle jossa odotti suuri määrä telttoja, tuntui kuin iskulta vasten kasvoja, kun omat telttamme eivät olleetkaan siinä odottamassa meitä. Telttakuntia oli useita, joten järveltä vielä viimeinen nousu, jonka jälkeen vihdoin vihdoin vihdoin olimme perillä omassa leirissä. Noin 2-3 tuntia alkuperäistä arviota myöhässä. Eikä kyyneliltä vältytty kun viimeisetkin saavuttivat leirin, vielä päivän valon aikana!

Illalla leirissä tunnelma oli todella uupunut ja jopa toivoton, että kuinka tästä vielä selvitään. Fiiliskierros vaati vielä toisen ”kerro yksi positiivinen asia” -kierroksen. Oppaamme vaikutti yllättyneeltä, että pettyneeltä kun kerroimme useamman harkitsevan huomisen päivävaelluksen skippaamista.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kapuaminen saattaa olla todella epämukavuusalueellakin käymistä.