Saksalasta kajahtaa

Mitä mä täällä teen? Kysymys on kyllä ihan paikallaan. Kannatan muutenkin oman olemassaolon arviointia ja nyt on siihen kyllä ihan erityinen syy.

Eli kelataanpa hieman taaksepäin. Oli joulukuun puolenvälin tienoilla oleva ilta. Vuosi lähenee loppuaan, elämä hieman hiljenee ja on hyvä hetki reflektoida ja katsoa ensi vuoteen. Jotenkin juuri oikealla hetkellä somefiidiini pomppaa Kapuan viesti seuraavan vuoden projektista. Tiedätte sen fiidin, mihin tulee kaikkea kissavideoista ääripropagandaan ja kaikkea siltä väliltä. Nyt kuitenkin Kapua-viestissä kaikki puhutteli juuri minua – joten ilmoitin vaimolle että mä lähden syyskussa pariksi viikoksi vaeltamaan Tadžikistaniin. Vastalauseiden vähäisyydestä voisi toki päätellä että tapanani on useamminkin keksiä kaikennäköistä mutta ehkä tällä kertaa syy oli kuitenkin enemmän ajatuksen laadussa.

Mutta miksi juuri tämä ja miksi juuri nyt? Onhan kärsiviä lähempänäkin. Toiseen on ehkä helpompi vastata. Ajoitus oli loistava. Lapset ovat sen verran isoja että arki rullaa vaikka olenkin hetken poissa. Mutta miksi juuri tämä tempaus? Tadžikistan ihan maana on kiehtova ja ehdottomasti once-in-a-lifetime. Milloin sinne muuten tulisi lähdettyä? Vuoret ja vaeltaminen ovat toki lähellä sydäntäni mutta tässä oli kyllä varsinainen biiffi jotain ihan muuta.

Elämä valkoihoisena pohjois-euroopassa on moneen muuhun lähtökohtaan kuitenkin reippaasti helpompaa. On meillä toki omat murheet ja surut mutta ei maailmassa ihan hirveän montaa paikkaa ole, missä saisi paremmilla korteilla aloittaa. Sitten jos noin yleisesti katsoo maailman tilaa tällä hetkellä, niin eipä niitä valon häivähdyksiä ihan hirveästi ole – ainakaan horisontin tummiin pilviin suhteutettuna. Niinpä jokainen pienikin ele hyvää on elintärkeä. Juuri tässä ja nyt. Ja juuri tämä voisi olla minun vuori tehdä edes jotain hyvää jollekin. Oli sillä sitten universumien mittakaavassa mikä merkitys tahansa, niin jos edes pykälän verran toisi hyvää.

Joten näin. Tässä minä sitten olen Saksalan kurssiviikonlopulla kaivamassa tiimilleni avantoa yhdessä. Matka se vasta on aluillaan mutta jostain on aloitettava. Tiimityö se tässäkin on kaiken perusta ihan kuten koko tän vuoden matkan aikana.

(Lähes) koko tiimi on tässä kuvassa ja jokainen pääsee matkan aikana ääneen joten seuraa meidän matkaa. Miltä näyttää Tadžikistanissa? Päästäänkö huipulle? Kasvetaanko ihmisinä? Stay tuned.