Pyörälenkki Kapua-ajatusten parissa

Todellinen kevätpäivä. Lintujen tsirputus, touhukkuus, aurinko saa värit hehkuviksi, irtosora ropisee pyöränrenkaiden alla, tuulenvire hiuksissa. Pystyy aistimaan, kuinka talvi karisee olemuksesta. Keho ja mieli ovat sopusoinnussa ympäristön kanssa.

Polkaisujen tahdissa mietin perimmäistä syytä hakea Kapua-vapaaehtoiseksi. Entä mikä motivoi viemään hanketta eteenpäin kohti tavoitetta? Rehellisesti sanottuna ensimmäiset kiinnostuksen herättäjät olivat varsin minälähtöisiä; ”nyt tai ei koskaan, hakeudu pois mukavuusalueelta”, ”kun autat muita alat voida itse paremmin”, halu olla tyttärilleni esimerkkinä. Luin haasteen varainkeruun kohteet, jotka ovat aina olleet merkityksellisiä: tyttöjen ja naisten koulutus sekä vammaisten oikeudet. Siinä syntyi päätös.

Jalkojeni vahvuudesta nauttien lähden polkemaan kohti rantaa. Muistelen miten liikuntamotivaationi ja itsestä huolehtiminen olivat hiipuneet aiemmasta nautinnollisuudesta minimiin. Oikeastaan koko elämän mielekkyys ja oma merkityksellisyys olivat hukassa, kiinnostavista tekemisistä ja rakkaista ihmisistä huolimatta. Edellisten vuosien rajut muutokset, hylkäämisen kokemukset, luopumiset ja menetykset olivat vieneet veronsa. Ahdistus, suru ja alakulo valtasivat mieltä turhan usein, vaikka kuinka koetin ajatella positiivisesti ja hain myös ammattiapua. Aina niin rakkaudellisessa mielessäni alkoi nousta kyynisyyden pelko.

Intuitiivinen äly neuvoi tarttumaan tähän kapuapelastusköyteen, vaikka omassa elämässä oli ja on välillä turhankin paljon liikkuvia osia. Kun autan ehkä samassa elämäntilanteessa olevaa naista Etiopiassa, alan voida itse paremmin ja tämä alkaa heijastua lähipiiriin. Siskoni sanoin, todellista kehitysyhteistyötä.

Joulukuinen tieto ryhmään valinnasta aiheutti ajatusten pyörremyrskyn, joka sittemmin on tasaantunut, vaikka aika-ajoin huimaa. Päätin olla myös tässä hankkeessa omana itsenäni, teen parhaani. Aiempien kokemusten mittakaavassa oikeastaan mitään menetettävää ei ole.

Aivan alkuun piti alkaa saada kuntoa kohenemaan, onhan tavoitettava 4550 metrin korkeus ja vaellus vuoristossa melkoinen haaste. Tiedostin, että kunnon koheneminen on perusta myös mielen hyvinvoinnille, minkä kautta jaksan tavoitella varainkeruutavoitetta. Vakaasti ja varmasti etenevä projektisuunnitelma. Otin yhteyttä naapurin liikunta- ja hyvinvointikeskuksen toimitusjohtajaan Juttaan. Heillä on arvostettava kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulma. Huikea yhteistyömme alkoi lähes saman tien. Aplicon valmentaja Christian on luonut minulle sopivan, osin melko rankan ohjelman, mikä on tempaissut mukaansa. Liikkumisen lisääntyminen, sopiva tavoitteellisuus ja miellyttävä yhteisö alkavat näkyä positiivisena olotilan muutoksena. Kuin piirtyisin uudelleen. En arvannut, että jo tämä osuus lisää myös elämän merkityksellisyyden kokemusta. Nyt on kiitollinen mieli.

Irtosoran ropistessa pyörän renkaiden alla siirtyvät ajatukset uusiin kohtaamiini asioihin sekä ihmisiin. Totta se on, kun alkaa auttaa muita, alkaa itse voida paremmin. Kehitysyhteistyö on käsitteenä hahmottunut paremmin, aiemmasta – toki tärkeästä – kuukausilahjoittajatietoudesta. Kynnys ry, Väestöliitto ja Taksvärkki ry ovat toimineet tiedon lisääjinä.

Miksi varainkeruu kohdistuu tyttöjen ja naisten koulutuksen tukemiseen? Kun tyttöjen ja naisten koulunkäynti ja opiskelu turvataan, he pärjäävät paremmin elämässä, minkä myötä kaikki voivat paremmin. Miksi tuki kohdistuu vammaisiin naisiin? Vammaisten osuus Etiopiassa on monikertainen Suomeen nähden, ei synnynnäinen, vaan loukkaantumisten myötä. Useilla vammaisilla naisilla on perhe, jonka elättämiseen he tarvitsevat rahaa. Saadakseen rahaa, he tarvitsevat työtä. Työtä he saavat parhaiten oman yrityksen perustamisen myötä. Voidakseen perustaa yrityksen tarvitsee omanarvontuntoa, pääomaa ja tietoutta. Kehitysyhteistyökumppanit tukevat tässä. Hyöty jakaantuu laajalle ja pitkän aikaa.

Miten varainkeruuhaasteen kanssa? Lähdin soitellen sotaan. Varainkeruuseen liittyy yllättävän paljon tunteita, käytännönjärjestelyjen lisäksi. Innostavaa miettiä mahdollisuuksia, ilahduttavaa tavata ihmisiä, jutella, saada havaita oivalluksia, joiden myötä mukaantuloa valoisalla ”voin antaa osuuteni” -mielellä. Mieleenpainuvia kokemuksia! Lisää on luvassa. On ollut myös muutamia ennalta arvaamattoman hämmentäviä kohtaamisia, itsestään etäännyttämisiä, alun toiveikkuuden jälkeen perääntymistä, vaikka molemmat tiedämme, että meille parinkymmenen, tai -sadan euron lahjoitus on arkisissa hankinnoissa nimellinen. Vaikka ilmapiiri on ollut molemmin puolin hyväntahtoinen. Varainkeruun kohteena olevalle kahdenkymmenen euron kädenojennus voi olla merkittävä, jopa ratkaiseva.

Pyörälenkki alkaa olla loppusuoralla. Meneillään oleva hanke on täysin ennakoimatta saanut miettimään omaa, lähipiirin, oman ammattialan arvoja. Elämänpiiriä, omia valintoja. Havainnot ilahduttavat mutta välillä myös kirpaisevat. Paljon valoisaa vuorovaikutusta, silti työmaata riittää. Olen toiveikas myös tässä, jokainen lahjoitus, tykkäys ja kannustusviesti vahvistavat toiveikkuutta ja kannustavat hankkeessa eteenpäin. Kiitos kaikille eri tavoin tukensa antaneelle ja antavalle, teidän avulla teen tämän. Vuoden ensimmäinen neljännes kohta koluttu, monenlaista ehtii vielä tapahtua!

Kapua-vuosi lienee elämänmittainen, ainakin havahduttajana.

Käännän ohjaustangon jo kotikuijalle päin, kun muistan ylevän esikuvana olemisen haaveen. No, ainakin hyviä keskusteluja jälkikasvun kanssa, mutta kuunteluoppilaana olen.

Olipa virkististävää.

Maaliskuun terveisin, Reetta

Kuva edelliseltä vaikuttavalta pyörälenkiltä Oulujokivartta lapsuuden kotirantaa päin. Muistan kuinka tuttu hahmo näkyi yllättäen lähilevennyksellä, karhunhalaus, pyysi ajaa talliin, laski pyörän satulaa. Isoveli. Kohta myös muita tärkeitä. Yksin kellä vain on kivuliasta, vaan tietoisuus että on osa jotakin, se on merkityksellistä. Samaa toivon naisille Etiopiassa.