Oodi järjestöille

Matkamme ensimmäinen etappi tuli tänään päätökseensä, kun jätimme Tuzlan ja upeat Lotoksen vaikuttajat taaksemme  ja palasimme takaisin Sarajevoon. Matkalla pääsimme kuitenkin vielä vierailemaan erään Lotoksen uuden työntekijän kotona ja kuulla enemmän hänen tarinaansa. Hän kertoi, kuinka Lotos on muuttanut hänen elämänsä ja tämä kävi ilmi myös hänen säteilevästä hymystään järjestöä kuvatessaan. Saimme kuulla, kuinka Lotoksen ansiosta hän on saanut itseluottamusta ja uskoa itseensä sekä tietoa omista oikeuksistaan vammaisena henkilönä. Nyt hän opiskelee sosiaalityöntekijäksi ja haluaa auttaa jatkossa muita samassa tilanteessa olevia nuoria. 

Tässä näemme jälleen järjestökentän korvaamattomuuden yhteiskunnassa. Kun yhteiskunnan rakenteet eivät kanna kaikkia ja takaa yhdenvertaisia ihmisoikeuksia kaikille, järjestökenttä yrittää paikata tätä ammottavaa aukkoa, usein pienillä resursseilla. Tämä koskee niin Bosniaa kuin Suomeakin. 

Työskentelen itse pienessä suomalaisessa järjestössä pienillä resursseilla. Näillä resursseilla pyrimme tarjoamaan edullisia harrastusmahdollisuuksia vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Tiedän, miten paljon työtunteja tämä vaatii. Me saamme kuitenkin merkittävän rahoituksen valtiolta, mikä helpottaa toiminnan jatkuvuutta. 

Tapaamamme ihmiset täällä Bosniassa tekevät hartiavoimin töitä vammaisten ihmisoikeuksien puolesta erittäin pienillä resursseilla. Osa Kapua-hankkeessa keräämistämme varoista käytetäänkin heidän toimintansa tukemiseen. Suomessa kuulee usein kritiikkiä kehitysavusta ja kuinka nämä rahat pitäisi suunnata suomalaisille. Kehitysapu voi kuitenkin olla merkittävä tuki Suomen ulkopuolisille järjestöille, joille yhteiskunta ei tarjoa tai pysty tarjoamaan riittäviä resursseja. 

Tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu tärkeään aiheeseen. Sanon kuitenkin, että kaikki apu ja tuki, joka saa nuoren ihmisen uskomaan itseensä ja kykyihinsä ja hänen silmänsä loistamaan, menee oikeaan osoitteeseen.