Oma Kapua Nepal 2018

Mitä kannamme repussamme Nepalista kotiin Suomeen?

Toissapäivänä kotiuduimme. Matkalaukkuja on ludesaunotettu, pyykkejä pyykätty, makuupusseja tuuletettu ja samalla hivuttauduttu takaisin normielämään.

Matkatoverini Niina pohti viimeisessä blogissaan, mitä kukin meistä yhdeksästä kapuajasta ottaa Nepalista mukaansa, kun palaamme Suomeen. Ehkä jonkin ajatuksen, oppimamme asian tai kokemamme hetken?

Mirkka, Mari, Nina ja Niina yhdessä teetuvista.

Mirkka Laukkanen: Mieleeni jäi jonkinlainen rauha ja seesteisyys, mikä loisti ihmisten kasvoilta niin vuoristossa kuin kaupungissakin, jonkinlainen hetkessä elämisen taito ilmeisesti. Pohdin, mikä tekee meidät onnelliseksi. Läheiset, lähiympäristö, terveys, kuinka kohtelemme muita ja muut meitä. Lisäksi puimme puhtaan ilman tärkeyttä ja ilmanlaadun kontrastia kaupungin ja vuoriston välillä.

Mari Oksman: Keuhkot ovat perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä energiamestarit. Miten ilmansaasteissa kärsivässä kaupungissa voidaan nauttia terveestä hengityksestä, keuhkojen koko kapasiteetin käytöstä ja sitä myöten energisestä olosta? Toisaalta vuoristossa on puhdasta ilmaa, mitä nyt lämmityksestä tulee saasteita. Mutta sielläkin näkyy jo ilmastonmuutoksen merkkejä mm. lumen määrän väheneminen huipuilla. Voidaanko köyhien maiden ilmastopolitiikkaa muuttaa? Mekö siihen pystytään? Voimmeko olla esimerkkejä jo omissa valinnoissamme, omassa elämässämme täällä kaukana Pohjolassa. Pienikin teko riittää, sanotaan.

Erityislasten asema on hätkähdyttävällä tavalla samanlainen kaikkialla. Häpeä, peittely ja vähättely on yleistä. Omat ongelmat ja kärsimykset tuntuvat usein riittäviltä. Miksi välittää vielä muistakin, alempiarvoisista? Kuitenkin tämä porukka, Oma Kapua Nepal 2018, sai aikaan jotain valtavan hienoa ja energeettisesti uutta tuovaa. Kasasimme voimamme ja tuimme yhdessä tärkeää erityislasten projektia. Olimme inhimillisyyden ja humaanisuuden ytimessä tuomalla valoa ja resursseja köyhien perheiden lasten kuntoutustyöhön. Voiko tärkeämpää tehtävää olla?

Esimerkkimme leviää rengaslaineiden tavoin ympäriinsä. Ajatus ajatukselta, teko teolta. Lähimmäisenrakkautta saa olla yli äyräiden sydämissämme. Rakkautta saa antaa ja jakaa. Näin usko paremmasta tulee eläväksi. Näin myös erityislapset siellä ja täällä tulevat arvokkaiksi autetuiksi. Ja näin myös muut ratkaisut löytyvät, hitaasti mutta varmasti esim. saasteongelmaan. Hengitys hengitykseltä parempaa kohti. Yhdessä kaikki on mahdollista.

Nina Laaksonen: Emme voi mennä Nepaliin ulkopuolisina ja kertoa, miten asioiden tulisi olla, tai miten ne olisivat paremmin, mutta voimme kertoa, että koulunkäynti parantaa lapsen mahdollisuuksia elämässä. Ja että jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus hyvään elämään. Mikä sitten on juuri hänelle se hyvä elämä, sen pitäisi olla hänen itsensä tekemä valinta. Ei niin, että sitä valinnan mahdollisuutta ei ole ollenkaan. Mennään hitaasti, tässäkin asiassa. Asenteita ja uskomuksia muutetaan lapsi kerrallaan, kulttuuria ja uskontoa kunnioittaen. Ja paras asenteiden muuttaja on jokainen lapsi, jonka kohdalla on onnistuttu. Esimerkin voima siis. Mitään ei voi muuttaa rytinällä, määräämällä, pomottamalla… se aiheuttaa vain vastustusta, oli asia mikä hyvänsä.

Niina Riihimäki: Nepalista otan mukaani oppaamme ohjeen ”mennään hitaasti”. Huomaan olevani väsynyt liian täyteen elämään ja kaipaavani yksinkertaisuutta. Muistan hetken ja tunteen vaelluksella Landrukissa vietettynä iltana. Katselin pimenevään iltaan ja vastapäätä olevaan rinteeseen sinne tänne syttyviä valoja ja mieleeni nousi sanat ”valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa”.

Joskus tuntuu, että olemme kadottaneet tai ainakin kadottamaisillamme sen valon, joka tekee elämästä elämää. Tuntuu, että pimeys, kaikki elämän yltäkylläisyys, on saanut vallan, ja yksinkertainen ja kaunis on kadonnut sen alle. Haluaisin kaivaa sen kaiken esiin. Luopua elämästäni löytääkseni sen jälleen. Löytääkseni jälleen ilon. Ollakseni vapaa tuntemaan, ollakseni vapaa näkemään, ollakseni vapaa kuulemaan.

Siksi toivon, että osaisin kulkea hitaasti. Tai ainakin hitaammin. Pysähtyä katsomaan maisemaa ympärilläni, katsomaan jättämiäni jälkiä takanani ja näkemään ne ihmiset, jotka on minulle annettu kanssani kulkemaan, taakkoja ja iloja jakamaan.

Pia K ja Leila tutkailemassa matkamuistotarjontaa.

Pia Korjus: Meille kaikille ei ole annettu yhtä paljon, mutta kaikille paistaa sama aurinko. Jokaisena aamuna – ainakin minä – voin hengittää syvään ja ajatella, että tästä tulee hyvä päivä. Turha vastustaa sitä, mille ei voi mitään, ja tekee sen, mille joitain voi, eli nostaa jalan toisen eteen ja odottaa, mitä polun seuraavan mutkan jälkeen näkyy. Ja ainahan siellä jotain näkyy, jos vain ehtii katsoa. Vähän oli turhan kiire ehtiä, siitähän keskustelimme. Buddhan ajatus kiteyttää paljon: ”Each morning we are born again. What we do today is what matters most.”

Leila Vähärautio: Lapset, jotka pääsevät kuntoutukseen ja kouluun, ovat mielestäni onnekkaita. Siksi kerätyt varat menevät hyvään tarkoitukseen.

Mirkka, Annikka, Pia P ja Susanna rukousmyllyjen edessä.

Annikka Kalliokoski: Olen vahvasti riennän kohti päämäärää -tyyppi, mutta tällä reissulla ymmärsin matkalla olemisen tärkeyden, oli sitten kyseessä hyväntekeväisyys, trekkaus tai elämä ylipäätään. Aina on jotain keskeneräistä, mutta tärkeät asiat ansaitsevat tulla tehdyksi, kukin ajallaan. Toisaalta trekin viimeisen illan tanssi ja muu hauskanpito muistuttivat minua siitä, että kun valmista on, pitää siitä muistaa kiittää itseään ja muita. Ennen kuin taas säntää eteenpäin.

Pia Puolakka: Minulle tulee päällimmäisenä mieleen sairaalavierailulla koetun lisäksi meidän hyvä dialogi, niin poluilla kuin kohteissa. Hyvällä dialogilla tarkoitan sekä kykyä kuunnella että toisaalta avointa puhetta. Tämä kaikki edellyttää läsnäoloa, joka taas on sitä matkalla olemisen tärkeyttä… Kävin siis matkan aikana monta mielenkiintoista keskustelua. Kiitos – opin teiltä paljon!

Susanna Rask: Vuoret, Nepal ja nepalilaiset, lapsia unohtamatta, tekivät vaikutuksen. Trekkaus on minun juttuni. Oppaamme Bibek kysyi, mitkä asiat jää Nepalista mieleen: ystävälliset ja aidot ihmiset, luonto ja vuoret.

 

2.12.2018 Annikka Kalliokoski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top